Sunnuntai-illan Talk Show päättyi hirvittävään shokkiin. Ainakin mulle, ja varmasti monelle muullekin tuo oli järkyttävä pettymys. Sebastianin putoaminen. Kuka sitä olisi uskonut? Itse en ainakaan olisi hetkeäkään voinut kuvitella edes sekunnin murto-osan ajan, että näin voisi todella käydä. Olin varma, että Tanja tippuu, koska oli lähes koko lähetyksen ajan lähdössä. Viimeisen mainoskatkon aikana mietin hetken aikaa, että entä jos käykin niin, että Sebastiania ei enää äänestetä, koska ihmiset pitävät itsestäänselvyytenä hänen finaaliviikolle pääsyä. Mutta hylkäsin ajatuksen - eihän näin voi käydä, se suuri kannattajajoukko pitää varmasti hänet talossa. Lähetyksen alussa jo päätin, etten itse aio äänestää ketään. Haluan olla puolueeton tässä, koska kaikki äänestyksessä olijat olivat mulle läheisiä talossa (enkä ole koko kaudella äänestänyt ketään kertaakaan). Nyt mietin, olisiko kannattanut? Menin itsekin siihen lankaan, että kuvittelin muiden pitävän huolen hänen finaalipaikastaan. Syy Sebastianin putoamiselle on varmasti puhtaasti vain se, että kannattajajoukot tosiaankin ajattelivat, että tottakai hän jää ja jättivät äänestämisen kesken. Tanjan ja Benkun äänestäjät heräsivät molemmat, koska nämä kaksi olivat heikommilla ja halusivat turvata suosikkinsa paikan... Ja sitten tapahtui tämä.

 

Onneksi en itse ollut paikalla vollottamassa. Sillä oli selvästi tarkoituksensa, kun en sitten lopulta päässytkään yleisöön. En välttämättä olisi kestänyt katsoa sitä livenä. Tuntui niin pahalta. En osannut mitenkään uskoa korviani, meni koko ilta ja yö ihmetellessä, voiko tämä olla totta. Ja varmasti myös se, että koko ohjelma loppuu aivan pian, nostattaa tunteita pintaan. Onhan jokaisen kauden päättyminen ollut kova pala, mutta tämä on se kaikista ikävin ja kamalin paikka.

 

En tiedä, onko tätä vielä tapahtunut, mutta voisin kuvitella että ainakin keskustelupalstoilla on alkanut ainakin jonkinmoinen haloo siitä, että tuotanto olisi härkkinyt noita äänestystuloksia, koska Sebastian oli niin suuri suosikki. Mun on pakko sanoa tähän jotain. Tätähän on jauhettu jo vuodesta toiseen. Tuotanto päättää sitä ja tätä ja tuota, katsojien äänillä ei loppupeleissä ole minkäänlaista merkitystä. Mä en tähän usko. En ole koskaan uskonut enkä tule uskomaan, ennen kuin jollakin on jotakin todisteita mulle sitä näyttää. Mielestäni esim. tälle Sebastianin putoamiselle on ihan luonnollinen ja selkeä selitys, jonka kirjoitin tuohon ylemmäs jo. En ymmärrä ylipäätään sitä, minkä helvetin takia tuotannolla olisi tarvetta sotkea tuota hommaa. Meistä jokainen on siellä tasan tarkkaan katsojia varten. Katsojilla on täysivaltainen oikeus päättää, kuka meistä sieltä milloinkin lähtee, kenen aika on missäkin vaiheessa kautta. Miksi ihmeessä tuotanto haluaisi häätää ihmisten suosikit ennen aikojaan? Usein pistää ärsyttämään ja raivostuttamaan ihan kunnolla, kun ihmiset ovat aivan varmoja, että äänestystilanteita muokataan tarkoituksella ja tuotanto haukutaan pystyyn. Eikö tätä ohjelmaa tehdä katsojia varten? Ja tietysti se, että äänestystilanteita näytetään niin usein suorissa lähetyksissä, saa ihmiset äänestämään vielä lisää.

 

Minun kohdallahan Iltasanomat oikein uutisoi sitä, kuinka tuotanto pelasi mut pihalle, oli sentään laitettu kysymysmerkki otsikon perään. Olen aina suhtautunut varauksella näiden iltapäivälehtien ja aikakauslehtien kirjoittamiin juttuihin. En nyt jaksa etsiä sitä juttua lukeakseni ja katsoakseni mitä siinä tarkkaan oli kerrottu, mutta en tosiaan jaksa uskoa sen sisältöön. Ensinnäkin noita samanlaisia äänestyksiä on ollut lähes jokaisessa lähetyksessä sen jälkeen (en muista onko ennen tuota, vaikka olen katsonut ne), joissa viimeisen mainoskatkon jälkeen tarkastetun häätöäänestystilanteen mukaan lähdössä ollut henkilö ei ole lähtenyt, vaan joku aivan muu. Ja onko joku tosiaan ottanut kellosta aikaa, että äänestysaika on lopetettu kesken? Siitä en tiedä, mitä on tarkoitettu juontajien sivuun vetämisellä viimeisen mainoskatkon aikana, mutta ainakaan niissä lähetyksissä joissa itse olen mukana ollut, he eivät ole juontopaikalla seisoskelleet koko mainoskatkoa. Enhän voi tietää mitä siellä todella on tapahtunut, mutta olen aika huvittunut siitä uutisesta. Niin kauan se on mun silmissä täysin höpöhöpö-uutinen, kunnes joku jotain oikeasti perusteltua faktaa tästä mulle antaa ja todistaa asian. Kyllä se putoaminen oli ihan omaa syytäni, siitä ei voi muille kitistä ja olin yllättynyt noinkin suuresta äänimäärästä, mitä sain, oli sen verran tasaista koko ajan.

 

Ainoa miinus mitä voisin nyt tästä finaaliäänestyksestä sanoa on, että tämä olisi pitänyt toteuttaa toisin. Kuten aiempinakin vuosina, (jos oikein muistan) kaikki suoraan häätöäänestykseen ja katsojille oikeus päättää finaaliviisikko, lukuunottamatta tietysti Mikaelia jolla se finaalipaikka jo on valmiina. Mielestäni oli tyhmää laittaa häätöäänestykseen kolme ihmistä ja asukkaiden toimesta suojata loput. Finaali on kuitenkin todella iso osa ohjelmaa ja se on mahtava loppuhuipennus. Kuten olen aiemmin jo sanonut, kilpailijat ovat siellä sitä varten, että katsojat voivat seurata talon elämää, näin isossa asiassa olisi minusta pitänyt antaa valta vain äänestäjille. Olisi ollut tärkeää mielestäni tehdä niin, että kansa olisi saanut haluamansa finaaliviisikon. En missään tapauksessa väitä, että tämä olisi ollut huono joukko, mutta reilumpaa katsojia kohtaan olisi ollut toisin. No, meni tällä kertaa näin. Sebastianin tippuminen oli todella ikävää kuitenkin. Hän olisi ansainnut finaalipaikan 100 prosenttisesti ja olin varma, että hän voittaa. Mutta on ihana kuulla, että hänellä on kaikesta huolimatta kuitenkin hyvä fiilis. Ja finaalissa sitten pääsen näkemään hänet. Nämä on nyt niitä positiivisia asioita, joita yritän etsiä putoamisesta :)

 

Tänään oli tarkoitus lähteä jonnekin juhlimaan vähän riehakkaammin, huomenna on kuitenkin itsenäisyyspäivä ja ns. "vapaapäivä" vaikkei mulla muita päiviä olekaan tällä hetkellä. Mutta jäinkin kotiin. Viikonlopun riekkumiset saavat riittää ja on se oma kotisohvakin kiva paikka. Huomenna on hyvä ja pirteämpi olo. Päivällä karjalanpaisti uuniin ja illan voikin sitten sivukorvalla kuulostella linnanjuhlia ja touhuta samalla kaikkea pientä. Ehkä ekat joulutortutkin voisi paistaa. Mulla ei ole minkäänlaista käsitystäkään siitä, ketä sinne linnaan on tänä vuonna kutsuttu. Olen vaan nähnyt MTV3:n sivuilla otsikon, mutten ole jaksanut lukaista listaa. Itseasiassa onkin ihan kiva etten tiedä, voin sitten huomenna jänskätä asiaa ja saada tietää nimet vasta siinä vaiheessa kun jokainen yksitelleen astelee linnaan. Niistä puvuista, joita tosi monet tuntuvat arvostelevan, ei ole mulle mitään iloa, en niistä välitä. Ne ovat niin pieni yksityiskohta telkkarin välityksellä, ettei mun silmä kykene niitä erottamaan. Pitäisi päästä koskemaan niitä, että voisin sanoa pidänkö, tietenkin silloin kun ne eivät ole kenenkään päällä. Mutta on mielenkiintoista tietää, keitä sinne menee..

 

Oli tarkoitus myöskin avautua Jani Toivolan putoamisesta tanssikisasta, mutta tuo Sebastianin lähtö vei kaikki ajatukset vähän eri planeetoille. Pidin Janin tippumista isona ja ikävänä asiana, mutta tämän sunnuntain tapahtumat saivatkin asiat aivan uusiin mittasuhteisiin. Olen tykännyt Janista juontajana tosi paljon ja olisin toivonut hänelle voittoa. No joo, onhan se tanssikilpailu ja pitäisi katsoa ihmisten tanssisuorituksia. Enkä mä ole seurannut koko kilpailua niin tarkkaan tänä syksynä, koska olen ollut sen verran monesti BB-lähetyksissä, ettei aikaa ole ollut. Ja ekan lähetyksen taisin olla vielä talossa itse, vaiko kaksikin jopa? Mutta olen kuullut, että Jani tanssi hyvin. Nämä tanssit ovat taas niitä juttuja, joita en pysty silmin erottamaan mistään telkkarista, ne ovat aivan liian pikkutarkkaa menoa silmilleni. Ehkäpä juuri siksi koko Tanssii tähtien kanssa ei ole herättänyt minussa mitään suurta mielenkiintoa oikein koskaan, kun en saa siitä paljoakaan irti. Olen seurannut sitä oikeastaan vain siksi aiemmilla kausilla, koska pidän Vapusta todella paljon ja olen seuraillut ihanan Vapun juontoja. Enkä ymmärrä tanssimisesta muutenkaan yhtään mitään. Itse haluaisin opetella discotanssia, mutten tiedä kehtaanko koskaan ottaa tunteja. Jotenkin hävettää kun todellakaan en osaa yhtään. Siksi en suostu mielelläni tanssimaan muutenkaan, paitsi joskus, kahden promillen humalassa. Eihän sitä tarvitse silloin osatakaan, tuskin muutkaan osaavat jotka baareissa tanssii, mutta mulle se on jotenkin yleensä niin ylitsepääsemätön juttu. Haluaisin ensin opetella, ennen kuin alan taitojani muille esittelemään. No joka tapauksessa Jani tippui liian aikaisin ja olisi kuulunut finaaliin. No, kai tämäkin ihan hyvä voittaja, vaikken suurin piirtein edes muista kuka hän on. Missejäkään en seuraa.

 

Jos tästä taas yrittäisi vaikka nukkumaan. Ja jos ei unta tule, miettisi edes että mihin sitä keväällä hakeutuisi. Kai joku koulu olisi hyvä idea. Nyt kun BB-elämäkin on koettu eikä sinnekään tarvitse enää hakea. Sain tuossa jokin aika sitten nauraa oikein paljon ja kunnolla, kun eräs sanoi mulle: "No, menet vaikka lukioon, jos et muuta keksi". Ihan se siinä vaan nauratti, kun kuvittelin mielessäni itseni niiden kaikkien kirjojen ja tehtävien äärelle jossakin lukion penkissä. Olen aivan varma, että mut heitettäisi sieltä pois jos menisin, toteaisivat että tämä on täysin toivoton tapaus. Tuskin edes pääsisin, kun peruskoulunkin sain juuri ja juuri läpi. Hyvä kun tiedän mikä on Suomen pääkaupunki ja paljonko on 1+1, siihen se mun tietomäärä sitten jääkin. Lukiossa olisin niin pihalla aivan kaikesta, eikä mitään mahdollisuuksia olisi saada sitä valkoista hattua päähän. Eikä hermot kestäisi, en omista mitään fiksua lukupäätä, johon tarttuisi tietoa, joka ei herätä minussa mitään täysin aitoa ja vahvaa mielenkiintoa. Se taitaa olla siis viimeisin vaihtoehto. Jos jotakin vähän helpompaa ja kiinnostavampaa keksisin, mutta se on totuus etten voi enää kotona seuraavaa vuotta viettää, muuten sekoan.