Ainakin näitä mahtui perjantai-iltaan oikein roppakaupalla eikä mikään näistä edes mitenkään riitä kuvailemaan sitä, mitä se reilu tunti todella antoi. Se oli jotain, mitä en osaa selittää, en voi, sanoja ei ole. Se on koettava itse alusta loppuun. Muuten ei voi kuvitellakaan.

 

Olin odottanut tätä jo kauan, monta kuukautta. Elämäni ensimmäinen Chisun keikka oli nyt käsillä. Taisin viime joulukuussa täälläkin valitella, etten ehtinyt Kerubiin kun keikka oli jo loppuunmyyty ennen kuin ehdin edes liikkeelle. Siitä viisastuneena ja oppineena ymmärsin olla nyt ajoissa ja pitää huolen, etten tällä kertaa missaa. Tiesin, etten varmasti tule pettymään, Chisu vaan ei onnistu minua pettämään - sen osasin sanoa jo levyjen ja Youtubesta katsomieni live-esitysten perusteella ja siitä, millainen kuva hänestä mulle on jäänyt. Ihana ja sympaattinen... No, petyinkö?

 

En. En pettynyt. Se, mitä odotin, oli paljon, odotin mieletöntä keikkaa, josta nauttisin koko sydämestäni ja joka jäisi mieleen koko lopun elämäksi. Odotin sitä, kuinka Chisu on ihana ja biisit kolahtavat ja kovaa. No, niinkin kävi, mutta Chisu ylitti odotukseni niin paljon, etten pysty edes kuvailemaan niitä tunteita. Hän on jotain sellaista, mitä kukaan muu ei ole. Ja kyllä, kaikki artistit ovat erilaisia, kukaan ei ole samanlainen, mutta Chisun lahjakkuutta kukaan ei voita, ei mun silmissäni ainakaan, kukaan ei pysty samaan. Ei kukaan, vaikka on tottakai paljon artisteja, joista pidän paljon, Chisu on vaan jotain aivan erilaista, täydellistä... Jos olisin jäänyt kotiin, olisin menettänyt yhden hienoimmista ja ihanimmista hetkistä koko elämästäni, olisin jäänyt paitsi jostain sellaisesta, mitä ei muualta voi koskaan saada. Ei mistään, missä Chisua ei ole.

 

Lähdettiin matkaan kaverin kanssa, joka tuli ensin tänne mun luokse. Ja päätyi olemaan selvinpäin ja kuskina, joten minä sitä sitten kiskoin kaljaa ihan yksikseni. Mihinkään isoon humalaan asti varoin juomasta kuten baari-iltoina yleensä otan, koska tästä illasta halusin muistaa kaiken, aivan kaiken. Täällä sitten vähän kunnosteltiin ulkonäköä ja ei kun menoksi vaan.

 

Tuolla reissulla tuli taas opittua jotain ihan uutta, musta tuli jälleen ihan vähäsen fiksumpi, on yksi tietoaukko siis täytetty. Olin maksamassa narikkamaksua, kun tyyppi tiskin takaa kertoo, että mun pankkikortti on mennyt vanhaksi. Mitä helvettiä? En todellakaan ole kuullut mistäään sellaisesta ikinä yhtään mitään. Muistin, että pankista mulle lähetettiin jokin aika sitten uusi, mutta en osannut ollenkaan ajatella, ettei entiselle enää olisi mitään käyttöä. Luulin, että ne lähettivät sen vaan ihan huvikseen. Vaikka varalle, jos entinen on vaikka rikki tai hävinnyt... tai jotain mitä tahansa. En ottanut sitä mitenkään isona asiana, työnsin vain jonnekin kaapin perälle ja nyt mulla ei ole mitään käsitystä siitä, onko se enää tallessa, toivotaan, ettei tarvitse mitään isompaa numeroa tästä tehdä pankissa... En tosiaan halua alkaa selitellä tyhmyyttäni, mutta toisaalta mitä sitä häpeilemään, ei kaikkien tarvitse kaikkea kaikesta tietää. No, asia saatiin muuten hoidettua, mutta mitään en tietenkään saanut ostettua ja olin lähes kuivin suin koko keikan. Sisko oli kavereidensa kanssa paikalla myös ja osti yhden siiderin, ja jälkeenpäin mietittynä ei haitannut ollenkaan olla ihan ihmismäisessä kunnossa, se oli vaan hyvä juttu. Mitäään ei jäänyt hämärien muistikuvien varaan ja rahatkin säästyivät. Tärkeintä oli kuitenkin keikka ja se, että sinne pääsin.

 

Mietin vielä, ottaisinko mukaani kynän, levyjen kansilehtiset ja kameran, mutta jätin kotiin. Uskoin ettei tältä reissulta mitään kuvia tai muuta mukaan saa, koska paikka on varmasti ihmisiä täynnä ja Chisu itse tuskin jää mitään nimmareita jakelemaan tuolla. Ja oikeinhan se meni, Chisua ei nähty keikan jälkeen mutta ei se mikään pettymys ollut, tärkeintä oli kuitenkin itse esiintyminen ja musiikki. Toisella kerralla sitten toivottavasti. Paikat oli hyvät, melkein lavan edestä, edessä oli vain muutamia ihmisiä. Kirkkaat valot kävivät silmiin jossain vaiheessa eikä mulla ollut edes laseja päässä, mutten välittänyt yhtään siitä, keskityin ihan muihin juttuihin enkä tuntenut edes minkäänlaista ikävää tunnetta silmissä, kaikki muu jäi huomiotta, hetki oli täydellinen. Muutaman kerran valoista huolimatta näin Chisun siinä vilaukselta ja hän kävi noin metrin päässä musta. Olisin halunnut ojentaa käden, mutta en uskaltanut ja jälkeenpäin harmittaa. Sisko kertoi ojentaneensa ja Chisu oli koskettanut. Tämä oli ensimmäinen kerta todella pitkään aikaan, kun en miettinyt mitään muuta. En mitään ikäviä asioita, en edes niitä vähemmän ikäviä, kaikki muu sulkeutui pois mielestä, tuntui hyvältä, onnelliselta. Luulin, ettei Nerdeen jälkeen voi tulla tällaisia tunnelmia enää koskaan, mutta pitkä odotus palkittiin ja nyt niitä tuli. En voi sanoa, että Nerdeetä kukaan pystyy ikinä voittamaan, mutta kyllä nyt on samalle viivalle toinen artisti päässyt.

 

Keikka tosiaan kesti reilun tunnin, biisejä tuli paljon ja se, mitä odotin eniten oli Yksinäisen keijun tarina joka myös kuultiin. Se on mulle tärkein kappale Chisulta henkilökohtaisten juttujen johdosta, ja tottakai heräsi kaikenlaisia tunteita pintaan. Mutta hyvällä tavalla, mikään ei tuntunut pahalta tai mitkään mieleen palanneet asiat ikäviltä, vaan jotenkin rauhoittavilta ja sellaiselta, ettei mitään hätää, kaikki kuitenkin tulee olemaan vielä onnellista. Näiden asioiden tuomat tunteet ovat muuten niin voimakkaita ja vahvoja huonolla tavalla, mutta nyt ne saivat aivan uudenlaista voimaa. Kuinka moni pystyy välittämään samanlaista fiilistä lavalta? Ei kukaan muu, ei ainakaan minun tapauksessa. Ja että voisin nyt vielä vähän tuota biisiä kehua, ihan vähän tässä ohimennen, niin siinä on juuri täydellisesti osattu kertoa se, mikä niin monilta jää pois mielestä, unohtuu liian usein. Kappale välittää sen, kuinka voi käydä jos me ei välitetä. Chisu on pystynyt tähänkin. Kertomaan tällaisen asian niin kuin se pitääkin, musiikin välityksellä. Luulin koko keikan ajan, ettei Sama nainen tule ollenkaan, mutta se olikin viimeinen biisi, johon tämä onnellinen hetki sitten päättyi. Tai päättyi siinä paikassa, mutta se jatkuu edelleen. Sen lisäksi, että Chisu saa keikkansa ajaksi kuulijalleen (ainakin mulle) rauhallisen, onnellisen mielen ja uskon hyviin tuleviin hetkiin ja asioihin elämässä, hän saa sen tunteen jatkumaan myös vielä kauan siitä hetkestä eteenpäinkin. Se ei tosiaan jäänyt Nightin yökerhon ovien sisäpuolelle ilmaan seisomaan, vaan lähti mukaan kotiin ja minne nyt ikinä menenkin, se tulee jatkumaan vielä pitkään. Tämä kaikki on jotenkin niin erilaista, loistavaa ja uutta.

 

Tottakai toivoisin koko sydämestäni vielä joskus, jonakin päivänä saavani tavata Chisun, siis keikan jälkeen sen hetken kuten muutkin - ei mitään sen suurempaa - ja että saisin meistä kuvan, enkä olisi ollenkaan huonoilla fiiliksillä nimmareista levyjen kansissa. Mietityttää näin ensimmäisen keikan viimein nähneenä ja kuulleena ja kokeneena, että mitenkähän se tulee ikinä onnistumaan? Koska mullahan tulee itku, se on varma. Pureskelin hampaita jo nyt, kun Chisu ei ollut vielä tullut edes lavalle ja sitten kun saapui, purin vielä vähän lisää. Enhän mä nyt voi vollottaa siellä kaikkien ihmisten keskellä. Minä, joka olen itkeskellyt telkkarissa valtoimenaan ja useammankin kerran, mutta siitäkin huolimatta ajattelin, että nyt hymyillään ja jätetään kyyneleet muualle, vaikka ne olisivatkin olleet silkasta onnesta. Että jos joskus tulee mahdollisuus halata, niin en tiedä pystynkö edes siihen. Onhan se vähän noloa mennä toisen luokse vollottamaan... :) Itse en kyllä oikeasti pidä itkua mitenkään nolona, mutta siitähän voi joskus syntyä väärinkäsityksiä, monet kun mieltävät itkemisen tapana näyttää vain ikäviä tunteita. No mietitään tätä sitten jos joskus on ajankohtaista, mutta itkuksihan se menee ja voi käydä niin etten edes kykene menemään saati sanomaan sanaakaan jos menisin. Jännityksellä jäämme odottamaan :)

 

Keikan jälkeen lähdettiin kotiin. Mulla ei ollut mitään mielenkiintoa jäädä baareihin, kun kortin kanssa kävi miten kävi, selvinpäin kun en osaa juhlia, jos muut ovat humalassa, ja baareista selviä ihmisiä tuskin löytyy. Mitään kuvia en nyt sitten muutenkaan saanut, ei ollut kameraa ja siinä ihmispaljoudessa olisi ollut vaikea kuvata. Koko keikan ajan joka puolelta meissä oli joku tyyppi kiinni ja hyvä että happea sai. Mutten yhtään ihmettele että paikka oli täynnä.

 

Tämä kerta ei todellakaan jäänyt viimeiseksi. Nyt haluan vain lisää, lisää, lisää ja lisää. Haluan vain päästä takaisin, ihan minne vaaan. Minne vaan, missä on Chisu.

 

Kiitos Chisulle keikasta. Kiitos siitä, että teet tätä kaikkea. Kiitos että jaat tämän kaiken meidän kanssa, kiitos että saadaan kokea tällaisia hetkiä ja tunteita... Kiitos että olet olemassa.