Nyt tähän alkuun pieni Big Brotheriin liittyvä mainostus. Sen jälkeen asiasta jauhaminen loppuu täällä ainakin suurimmaksi osaksi ja keskityn vain omaan muuhun elämääni ja omiin henkilökohtaisiin asioihin tämän blogin puolella.

Eli kirjoitan BB-aiheista blogia tällä kaudella Chaos Tubessa. Mitään tarkkoja päivämääriä uusien kirjoitusten ilmestymisille ei ole, niitä tulee sitä mukaa kun saan jotakin raavittua kasaan ja lähetettyä ylläpitäjälle julkaistavaksi. Minua siis pyydettiin loppukesästä kertomaan blogimuodossa fiiliksiä ja ajatuksia alkavasta kaudesta ja onpa mukana omia fiiliksiäkin omalta ajaltani talossa, mutta toki pääosin käyn läpi nyt meneillään olevaa kahdeksatta kautta. Lähdin mielelläni mukaan ja olen hyvillä mielin seuraillut jo kuluneita viikkoja talon uutta elämää. Tietysti fiilikset olivat aluksi haikeat, mutta tähän kaikkeen ollaan jo totuttu ja on hyvä muistaa, että elämä jatkuu ja eteenpäin mennään, se vaihe elämästä on nyt takana päin. Blogia tuolla samaisessa paikassa kirjoittavat myös muutama muu viime kauden asukas. Eli sinne selailemaan, viikoittain kannattaa vilkuilla. Chaos Tube julkaisee kirjoitusten lisäksi tämän kauden asukkaiden haastatteluja. Sivustolta löytyy BB-juttujen lisäksi myös paljon muuta mielenkiintoista, joten ottakaahan seurantaan!

http://www.suosikki.fi/blogit/chaos-tube

Sitten muihin kuulumisiin. Tajusin tänään, etten ole päivittänyt blogia pitkiin aikoihin. Koko alkusyksy on mennyt ainakin joiltakin osin aika sumuisissa tunnelmissa. Ehkä se, etten ole voinut viime aikoina niinkään hyvin ja ole ollut täysissä voimissani, on verottanut inspiraatiota myös kirjoittamiseen. Mitään syitä en sen kummemmin ala tähän erittelemään, mutta toivottavasti kaikki muuttuu noususuuntaan pian. Niin on hyvä uskoa. Elämä vielä joskus näyttää positiivisenkin puolensa, eikä pidä lannistua.

Aloitin opinnot elokuun lopussa. Suuntasin tällä kertaa lukion penkkiin. Aluksi tuntui, kuin olisin palannut takaisin peruskouluun. Oli tahmeat tunnelmat ja kaikenlaiset vanhat koulumuistot puskivat väkisinkin pintaan. Sellaiset, joissa ei ole ollut kehumista silloin. Nyt olen kuitenkin päässyt jo jotakuinkin rytmiin kiinni ja tämä alkaa mennä rutiinilla eteenpäin. Iltakoulu on hyvä vaihtoehto, saa rauhassa lähteä ja ensin nukkua pitkälle aamuun ja vaikka päivänkin, ei tarvitse olla heti kahdeksalta skarppina. Pakko sieltä on kirjoittaa, mielellään kolmessa vuodessa että pääsen elämässäni eteenpäin. Tuleva viikko on koeviikko ja melko vapaata meininkiä siis kun vain kahtena päivänä koululla käynti. Sitten alkaa rankempi uusi jakso. Pehmeää laskua tiukkaan päivätahtiin. Tosin ei niin rankkaan kuin mitä päivälukio olisi ja hyvä niin.

Syksyn tullen hommasin salikortin. Päätin ottaa lihastreenit kunnolla osaksi arkea lenkkeilyn rinnalle. Kroppa on saatava kuntoon. Sain henkilökohtaisen treeniohjelman ja tulee kuulkaa hyvä olo, kun saa homman hoidettua. Ei ollut todellakaan turha ostos. Katsotaan miltä näytän ensi keväänä ;)

Kävin heittämässä jäähyväiset rakkaalle Chisulle ennen pitkää, määrittelemätöntä keikkataukoa. Kaapelitehtaalla en ollut. Joensuun Lehtiä Ilosaaressa-tapahtuma jäi nyt viimeiseksi ennen taukoa. Oli ja on edelleen todella haikea olo ja voin vain toivoa, että aika kuluisi nopeasti. Pieni toivonkipinä kuitenkin on, että hän esiintyisi ensi kesän Ilosaarirockissa. Järki taas sanoo, että tauko tuskin vielä silloin päättyy. Eihän tuo tapahtuma ole oikea ja omansa ilman. Vaikka ikävä jäi ja toivon Chisun palaavan pian takaisin lavoille, ymmärrän että taukoa on joskus pakko pitää. Ei kukaan jaksa paahtaa loputtomiin täysillä ilman minkäänlaista hengähtämistä. On hyvä ottaa aikaa itselleen ja läheisilleen, kaikelle muullekin tärkeälle ja unohtaa työt hetkeksi. Parempi tällainen tauko kuin loppuun palaneena ja pakon edessä. Jokainen ihminen tarvitsee lepoa ja aikaa kerätä aivan uutta energiaa joskus. Olipa Chisun tauko sitten kuinka pitkä tahansa, hän on sen taatusti ansainnut. Ihanaa lomaa, ota kaikki irti siitä, nauti ja palaa kunhan aika on siihen sopiva.

Mutta palataan taas. Toivottavasti vähän nopeammin kuin viime kertaisen jälkeen. Kunhan saan taas itseni parempaan ruotuun.

Koin maanantaina kamalan karmivan hetken. Tai ehkä se ei monelle muulle ole niinkään hirvittävä, mutta itse inhoan kaikenlaisia rustoja, luita, hampaissa narskuvia asioita ja kaikenlaisia niljaisia ominaisuuksia, joita joskus lihan seasta voi löytyä. Tein kanaa currykastikkeessa, jota äitini ja siskoni maistoivat myös kun olivat käymässä. He löysivät molemmat luun paloja kanan seasta. Mulle tuota ei tapahtunut, mutta hyi olkoon että meni selässä kylmiä väreitä. Aika varoen sain sen jälkeen syödä, etten vahingossakaan nielisi mitään epämääräistä. Yleensä en ole asioissa mitenkään pikkutarkka pilkun... viilaaja, mutta nyt oli pakko toimia. Sen lisäksi, etttä itseäni ällötti mikä on aika pieni juttu loppujen lopuksi, noista voi oikeasti olla suurtakin haittaa. Tuollaiseen luun palaan saattaa vaikka tukehtua. Lapset varsinkin, miksei aikuisetkin ihmiset. Mullahan ei vielä ole omia lapsia, joten tässä nyt ensisijaisesti tällä hetkellä ajattelin kummilastani. Sen lisäksi ne voivat lohkaista hampaan, jos niihin oikein pahasti puree. Plussana tietysti oma hysteerinen kammoni kaikenlaista tällaista omituista erikoisuutta kohtaan. Oli pakko soittaa kyseiseen paikkaan, en nyt sen enempää lähde huutelemaan kenen valmistajan tuote on kyseessä. Fileesuikaleissahan ei kuulu olla mitään muuta, vain sitä lihaa. Jos mahdollisuus on olemassa, pitäisi tuoteselosteessa olla jonkinlainen varoitus. Pienen keskustelun jälkeen sain hyvitykseksi 12 euron lahjakortin, jolla saan ostettua lihatuotteita ja toivottiin, etten olisi pettynyt tuotteen suhteen. No, en ole, ja olen tyytyväinen hyvitykseenkin. Vaikka voin kuulostaa hyvinkin pikkumaiselta idiootilta, mutta toivon palautteen olevan hyödyksi ja ettei tulisi tällaisia juttuja enää vastaan. Ei tarvitse muiden enää kokea tätä samaa tai pahimmassa tapauksessa jopa tukehtua omaan kananpalaseensa, jos tuosta valituksesta nyt oikeasti oli apua. Mä koen tehneeni palveluksen nyt myös muille, valmistajat kun ovat tästä eteenpäin tarkempia :D

Viime viikonloppu meni aika lailla juhlimisen merkeissä. Mitä lie lomanloppumisstressiä, se purkautuu sitten tälleen rymyämällä :) Baareissa on kiva viettää sillointällöin aikaa, ei kuitenkaan joka viikko. Sillointällöin on hyvä käydä rentoutumassa ja nollautumassa. Istuskeltiin lauantaina eräässä Joensuulaisessa kuppilassa, kun mun luokse asteli mies, esitteli itsensä ja kertoi olevansa 53-vuotias. Otin hänet avoimesti vastaan meidän pöytään, johon hän jäikin minua jututtamaan. Siinä aikamme juteltuamme hän alkoi kehua minua. Kertoi, että kuinka kaunis ja hyvännäköinen nainen olen, ylisti ja puhui asiasta kauan (sillä tyypillä on varmaan aika huono maku, jos oikeasti tarkoitti sanojaan ;)). Sitten äkkiä hän tajusi: "Sä et ilmeisesti näe kunnolla". Totesin asian näin olevan ja hän kysyi, minkä verran näen ja halusi kuulla asiasta tarkemmin. Sitten hän totesi: "No nyt ymmärrän, miksi miehet eivät ympäröi sua täällä".

Tuon kommentin voisi tottakai laittaa humalankin piikkiin, muttei hän missään kaatokännissä kuitenkaan sentään ollut. Totesin etten itse näe asiaa noin eikä sitä sen enempää ruodittu. Itse en tuosta edes loukkaantunut. Se, että joku tyyppi tulee väittämään, etteivät miehet minusta kiinnostu näkörajoitteeni (tai näkövamman, noin virallisesti) takia, ei sen enempää hetkauta. Tiedän sen, ettei suurin osa miehistä asiaa säiky tai kiertele. Jokainen, jota olen joskus tapaillut ja jonka kanssa pyörinyt ja ollut, ovat ottaneet asian aivan normaalisti siitä sen enempää negatiivisella tai pelonsekaisella tavalla välittämättä. Mutta mielestäni ihmiset voisivat kuitenkin vähän miettiä, mitä sanovat. Joskus reilut viitisen vuotta sitten olisin ehkä ottanut asian hyvinkin loukkaavana ja lannistunut totaalisesti. Joku voisi olla herkempi nytkin. Vaikka se voi tuntua pieneltä asialta, pelkältä kännisen örveltämiseltä, siitä voi jäädä hyvinkin suuret jäljet joillekin ihmisille. Joku voi kuvitella, että yhden ihmisen sanat ovat kaikkien muidenkin mielipide eivätkä ehkä enää uskalla edes toivoa parasta. Uskon ja toivon, että suurin osa ihmisistä osaavat päästää nuo jutut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos saman tien, mutta niitäkin tapauksia on, joille se jää päähän pyörimään pitkäksikin aikaa. Itselläni omaan näkövammaan liittyviin kommentteihin en jaksa ottaa raskaasti, mutta on mullakin oma arka paikkani, johon saa kyllä satutettua eikä siihen paljoa tarvitakaan. Kovasti tuo tyyppi kuitenkin kanssani kauemmin keskusteltuaan loppujen lopuksi olisi halunnut mun mukaan lähteä, mutta jätin väliin. Joku roti sentään on oltava ;)

Maanantaina uudet asukkaat astelevat taloon. En voi olla usein miettimättä, millaiset fiilikset heillä tällä hetkellä on. Aivan varmasti jännittää ja tärisyttää. Ainakin suurinta osaa :) Itselläni on ensimmäistä kertaa moneen vuoteen (jos viime kautta ei lasketa kun itse menin taloon) tilanne, etten pääse katsomaan suorana 24/7 kautta asukkaiden astumista siitä ovesta sisään. Olen silloin koululla. Tosin kun on ensimmäinen päivä, sopii toivoa, että pääsisin kotiin jo aikaisemmin. Opinnot alkavat varttia vaille viiden. Muistaakseni aiemmin talo on korkattu siinä kahdeksan maissa, joten jos siihen ehtisin kotiin, olisi hyvä. Kick Off-lähetykseen en ole menossa paikan päälle mutta tiistaina se luultavasti alkaa klo 21.00 joten siihen ainakin ehdin hyvin. Jännittää, millaista porukkaa tänä vuonna on päässyt kokemaan tämän. Keski-ikä on ainakin kuulema noussut, mikä lämmittää mieltäni kovasti. Ja olen todella innoissani myös siitä, että minua on pyydetty Chaostuben blogiin kirjoittamaan BB-aiheisia tekstejä. Eli ensi viikolla sekin alkaa. Kirjoitan luultavasti muutaman tekstin viikkoon. Mukana on myös muutama muu meidän kauden asukas. Maanantai on jännä päivä. Varsinkin uusille tyypeille. On kaikenlaista haastattelua ja jännitys suurissa lukemissa. Ainakin itselläni oli. En nukkunut taloon menoa edeltävänä yönä juurikaan enkä saanut sinä päivänä syötyä oikeastaan mitään, mistä seurauksena talossa tarjoiltu skumppa kihahtikin hyvin nopeasti päähän ;) Taloon menon jotenkin muistan, kun alan sitä oikeasti miettiä. Muistan kun kävelin pimeää käytävää pitkin, kunnes pysähdyin ja odotin. Odotin sitä hetkeä, kun se ovi avautuu, jonka olen toivonut koko tässä maailmassa minulle eniten aukeavan. Tärisin ja jännitin, mitä oven toisella puolella oikeasti on. Lopulta ovi avautui ja astuin sisään. Talossa tuoksui uudelta, kuin siellä oltaisi juuri remontoitu ja maalattu ja tehty kaikenlaista uutta. Olin aina miettinyt, miltä talossa tuoksuu ja se oli ensimmäinen havainto. Huomasin myös, etteivät valot olleetkaan niin kirkkaat kuin mitä olin kuvitellut. Luulin, että ne ovat niin silmiä häikäisevät, etteivät silmäni pääsisi helpolla. Toki ne olivat kirkkaat, mutteivät niin reilusti kuitenkaan. Sydän hakaten istuin pöydän ääreen tuolille ja luulin tulleeni ensimmäisenä. Kunnes jostain kylppäristä hyökkäsi Mikael jota säpsähdin. Kädet täristen otin häneltä lasin skumppaa ja odotin. Odotin. Siinä ovat ne ensimmäiset muistot. Ja nyt jälkeenpäin, tekisin mitä tahansa että pääsisin takaisin. Sinne olemaan omana itsenäni. En sellaisena näkymättömänä harmautena jota olin, jota ulkomaailmassa en ole. Nauttimaan ja hermoilemaan, tuntemaan ne fiilikset laidasta laitaan joita se paikka tuo eteen. Moni juttu jäi niin ikävästi kesken. Mutta kokemus oli ja meni, kaikesta huolimatta olen onnellinen siitä. Tiedän että itku tulee varmasti Kick Off lähetystä seuraillessa jossain vaiheessa. Kaikki on niin vahvasti mutta kuitenkin niin hämäränä mielessä, eivkä mikään häviä sieltä koskaan pois. En vaihtaisi sekunnin murto-osaakaan pois. Toivotan kaikille taloon meneville paljon tsemppiä, rohkeutta ja mahtavia hetkiä ilman turhia jännittämisiä. Se on hieno matka ja korvaamaton kokemus, siitä saa olla ylpeä ja onnellinen. Olkaa ylpeitä itsestänne, kaikista ei olisi samaan, kaikilla ei ole sitä rohkeutta antaa itsestään lähes kaikki kameroille, koko kansan nähtäväksi. Nauttikaa kaikesta mistä vain voitte, muistakaa ettei kaikesta tarvitse pitää ja riemuita, vetäkää täysillä loppuun asti. Kun lähdön aika tulee, se tulee eikä siinä auta kuin mennä, jokainen on kuitenkin jo voittaja päästessään taloon. On niin paljon ihmisiä, jotka ovat jääneet ilman paikkaa talossa. Olette jo saaneet niin paljon, kun olette tulleet valituksi asukkaaksi. Se on hieno ja suuri saavutus.

Mun oli tarkoitus avautua vähän tästä Rakas, sinusta on tullut pullukka! -ohjelmasta. Mutta huomasin, että ohjelmasta ovat jotkut muut jo hermostuneet, joten jätän itse väliin tällä kertaa. Toinen syy on se, että jyrkkään suhtautumiseeni vaikuttaa niin vahvasti oma ajattelutapani näistä asioista Olen tällä hetkellä henkisesti niin epätasapainossa laihdutus, syömis- ja painoasioiden kanssa, etten kykene ajattelemaan näitä juttuja "normaalista" näkökulmasta vaan se kaikki menee aivan överiksi. En enää itsekään tiedä, mikä on tervettä ja mikä sen ulkopuolella, enkä siitä välitäkään - tämän hetkinen pakko on vain saada se täydellinen kroppa. Milloin lienen sitten tyytyväinen itseeni se on toinen juttu mutta en pureudu nyt siihen. Mutta näin ollen parempi jättää asia sikseen, kun en osaa asiaa käsitellä kuten näihin fiksusti ja tavallisesti suhtautuvat ihmiset käsittelevät. Ja toisaalta. Onhan ohjelmassa se positiivinenkin puoli, jos sen nyt yrittää väkisin vääntää niin päin. Kuten ehkä "terve" ihminen sen tekisi. Ja tekee. Tällainenhan voi olla vain rohkaiseva esimerkki siitä, että puoliso voi tukea laihduttamisessa ilman, että siinä olisi kyse siitä, että ylipaino haittaisi parisuhdetta. Ihan jo terveyden takia on hyvä huolehtia itsestään ja se on yksi tärkeimmistä asioita elämässä. Että saa olla terve. En halua tuomita ohjelmaa nyt, kun siitä ei olla vielä näytetty yhtä ainoaakaan jaksoa. Tosin se televisiossa näytetyssä mainoksessa on aika rajua tekstiä. Mun mielestä.

Mutta mennään niihin kivoihin asioihin. Enää puolitoista viikkoa ja se alkaa! Mun oma rakas joka syksyinen valon tuoja, jota ilman en osaisi enää olla. En niin kauan kuin sitä näytetään. Itse en ole menossa Kick Off lähetykseen, mutta luultavasti sunnuntain suorissa Talk show lähetyksissä tulen yleisössä näyttäytymään jossain vaiheessa. Big Brotheriin en kamalasti aio syventyä tämän blogin puolella. Jotain fiiliksiä ehkä joskus tulee, mutta jätän ne täältä mahdollisimman vähiin. Omia mielipiteitä ja tunnelmiani tulevasta kaudesta ja sen varrelta voi lukea näillä näkymin Chaostube- blogista. En ole vielä aloittanut kun kausikaan ei ole vielä startannut, mutta tulen laittamaan tänne myöhemmin osoitetta kunhan saadaan hommat rullaamaan. Olen kyllä lähdössä tähän todella hyvillä mielin ja innolla odotan kautta ja kirjoittelua. On mahtavaa että olen saanut tällaisen hienon tilaisuuden. Tämä blogi jatkaa sitten ihan yleisistä asioista, kuten tähänkin asti.

Big Brotheristakin voisi jo julkkiskausi alkaa tulemaan. Olisi mielenkiintoisempaa seurata vaihtelun vuoksi. Diilin julkkiskilpailijat julkistettiin eilen. Mä en ole koskaan aiemmin seurannut koko ohjelmaa. Joskus ihan muutaman kerran parin minuutin ajan sivukorvalla kuunnellut, mutta en edes tiedä, mitä siellä tapahtuu. Sen verran muistan, että mukaan on saanut hakeutua kuka tahansa aiemmilla kausilla, mutta nyt on julkkisdiilin vuoro. Ja hienoa että hyväntekeväisyys on tässä se tärkein, johon voittaja lahjoittaa voittamansa rahapotin. Jos mulla olisi mahdollisuus lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen, se menisi ehdottomasti Lastenklinikoille. Itse en uskaltaisi lähteä tähän leikkiin mukaan. Ensiksikään en ymmärrä mistään bisnesmaailmasta yhtään mitään, ja toiseksi muistelen että Hjalliksen suusta taisi joskus tulla aika rankkaakin tekstiä. En mä kestäisi. Luulisin ettei tuossa ohjelmassa ihan helpolla päästä. En tietysti voi oikein enempää sanoa kun en ole seuraillut, mutta tuskin kestäisin sitä painetta. Pitäisi koko ajan yrittää niin paljon, parhaansa. Mutta iso hatunnosto kaikille niille, ketkä ovat ohjelmassa mukana olleet ja siihen aikovat. Uskon nyt katsovani tätä julkkiskautta, kun on mukana sellaisia tyyppejä, joita tavallaan jo tietää. Tosin tästä kahdentoista kilpailijan porukasta en kyllä tiedä kuin tasan neljä ihmistä. Hanna Partasen muistan Olet mitä syöt-ohjelmasta jota seurasinkin melko tiiviisti aikoinaan. Sedu Koskisen tiedän ravintoloitsijana. Wilma... En edes ala yrittämäänkään kirjoittaa sukunimeä kun en muista, menee väärin kuitenkin... Itseasiassa en tiedä mitä hän tekee, nyt vasta luin jotain tatuoinneista, nimi on joskus vilahtanut jossain. Ja Susannan toki tiedän ja aion myös tsempata eniten kun on heistä kaikista tutuin. Luulin että ohjelma tulee ulos jo syksyllä, mutta menikin kevään puolelle, nyt vasta kuvataan. No, voin keskittyä isoveljen touhuihin rauhassa :)

Viime viikolla käväisin päivän reissun Helsingissä tietokoneen tiimoilta. Kyllä sieltä nyt pitäisi uusi läppäri tulla ja pääsinkin jo paikanpäällä tutustumaan uuteen käyttöjärjestelmään. Selkeältä vaikutti ja uskon ettei mitään ongelmia sen kanssa tule olemaan. Netti ja muut ohjelmat toimivat loistavasti ja se on pääasia. Ja ehkä saan netinkin vähän nopeammaksi, kun kaikki on sitä uusinta uutta :) Nyt vaan odotellaan Kelan päätöstä. Ihan koulun alkuun en sitä millään ehdi saada, mutta parempi myöhemmin kuin ei ollenkaan. Voi parikin kuukautta hyvinkin vielä viedä. Täytyy toivoa ettei tämä läppäri leviä käsiin. Olisi sitten varakoneena, jos tuon uuden kanssa tapahtuukin jotain yllättävää.

Tänään sain jonkinlaisen hullunkohtauksen ja siivosin koko kämpän lattiasta kattoon. Ihana olla puhtaassa ja raikkaassa, puhtaantuoksuisessa kodissa. Vihaan siivoamista yli kaiken ja hoidan homman vasta sitten kun on aivan pakko. Huomenna täällä kyllä on varmasti vähintään puoliksi yhtä sotkuista kuin ennen siivoamista, sen verran karvaa ja hiekkaa tulee elukkalauman mukana. Vaan tulipahan tehtyä ja sai hyvän mielen kun homma oli päätöksessä. Voisin hommata itsestään imuroivan imurin, niin ei itse tarvitsisi vaivautua... laiskan ihmisen apukeinot. OstosTV taisi joskus mainostaa jotain vastaavanlaista luuttuakin, mikä puhdistaa kaikki mahdolliset pölyt... Ei olisi huono idea sekään. Heti kun taloudellinen tilanne sallii, ne tulevat varmasti tähän kämppään.

 Tuntuu omituiselta ja jotenkin vähän haikealtakin ajatella, että enää reilut kolme viikkoa ja palaan taas pitkästä aikaa koulun penkille. Haikealta siksi,
että olen viimeiset kolme vuotta saanut olla, mennä ja tulla juuri niin kuin itse haluan, eikä ole ollut juuri minkäänlaisia aikatauluja tai velvoitteita,
lukuunottamatta tietysti muutamia poikkeuksia ja kevään 2011 pientä työpätkää. Tuntuu, että nyt menee se tietynlainen vapaus. Enää en voi suunnitella omia
menojani mille päivälle tahansa enkä nukkua ja riekkua miten milloinkin sattuu tuntumaan hyvältä. Tässä tulee olemaan se tietty rytmi, minkä mukaan eletään
eikä siitä voi luistaa. Tai voi, mutta aika typerin seurauksin. En tiedä kuinka tämä tästä lähtee sujumaan. Varmasti jonkinlaista alkukankeutta on, mutta
onneksi tämä ei ole mikään niin sanottu normaali koulu, ehkä iltaopinnot ja vapaus tehdä kotona niin paljon kuin haluaa tuovat ainakin osittain tähän kaikkeen
sellaista erilaista fiilistä, ettei tunnu niin tavalliselta koulunkäynniltä. Omituista tämä on siksi, että tuntuu etten edes taas toisinaan muista koko
asiaa. Välillä herään muistamaan ja stressaamaan. Aika vain kuluu vilisten eteenpäin ja kohta huomaan ettei lomaa enää ole. Vasta kuin ensi kesänä pidempi
loma ja sekin vain hujahtaa ohi.

 

 Nämä nyt on vain näitä alkufiiliksiä. Kuitenkin tiedän mitä teen ja haluan, eikä minun tarvitse mitään vääntää väkisin. Tiedän tarvitsevani tätä koulua
tulevaisuudessa, koska tiedän tasan tarkkaan mitä aion tehdä sen jälkeen, tai ainakin tällä hetkellä uskon tietäväni. Tiedän mitä elämältäni haluan ja
sen mukaan menen eteenpäin. Eikä kukaan saa minua lannistumaan tai luovuttamaan. Joskus on jokaisella hetkiä, kun tuntuu että kaikki menee päin helvettiä
eikä mikään onnistu, mutta niistä pääsee yli. Haluan kaikista näistä angsteistani huolimatta uskoa, että tästä tulee hienot seuraavat kolme vuotta eikä
alun jälkeen mikään enää tunnu niin hankalalta. Ja mitään en kadu. En sitä, että jätin edelliset opinnot kesken enkä sitä, että olen ollut kolme vuotta
tekemättä juuri mitään fiksua. Tosin viime vuosi meni mielestäni fiksusti. Keväälllä olin pari kuukautta hommissa päiväkodissa ja syksyllä reilun kuukauden
isoveljen valvovan silmän alla, enkä koe ollenkaan viettäneeni mitään rymyvuotta kuten nuo edelliset, kun saatoin tehdä mitä tahansa milloin tahansa. Tosin
viime syksy kotiutumiseni jälkeen meni aika lailla remuamiseksi mutta sen ymmärtää... Ainakin minä ymmärrän mikä on pääasia. Ei minun tarvitsekaan muiden
mielipiteistä välittää. Ja se aika, minkä olen ollut opiskelematta ja tekemättä töitä, on ollut kuitenkin antoisaa ja olen saanut rauhassa miettiä mitä
haluan elämälläni tehdä. Se taisi viime syksynäkin vielä olla vähän hakusessa, mutta nyt tiedän. Nyt tasan tarkkaan tiedän kaiken, enää tarvitsee vain
tehdä töitä tavoitteidensa eteen - suuri työ on jo tehty kun olen saanut päätöksen sille pohtimiselle ja paikallaan junnaamiselle tietämättömyydessäni.
Mulla vain tuppaa mieli ja fiilikset vaihtelemaan joissakin jutuissa niin usein, etten meinaa edes itse pysyä perässä :) Mutta näin suuret asiat pysyvät.
Ja jos joskus tuntuu että haluaakin jotain muuta, ei sekään ole väärin - aina voi ja kannattaakin kokeilla uusia juttuja. Se rikastuttaa ja antaa niin
paljon uusia kokemuksia, opettaa erilaisia asioita ja antaa värikkyyttä elettyihin vuosiin. On mitä vanhana muistella kiikkutuolissa ja kertoa lapsille
ja lapsenlapsille. Mä en ainakaan suostuisi elämään niin, etten ottaisi riskejä, hyppäisi pois sellaisesta kyydistä missä alkaa päätä huimata tai tulemaan
heikko tai tympiintynyt olo. Ja näihin työjuttuihin vielä se, etten edes haluaisikaan itselleni mitään niin sanottua vain sitä yhtä ja ainoaa päivätyötä.
Tulisin hulluksi, makoilisin varmasti lopun elämäni jossakin lääkehöyryissä sairaalasängyssä, jos joutuisin tekemään samaa työtä seuraavat 40 vuotta. Heräisin
joka aamu kello seitsemän, menisin kahdeksalta töihin ja pääsisin neljältä pois. Kaipaan erilaisia työaikoja, montaa erilaista hommaa ja eri päiville.
En niin, että arkisin töitä ja viikonloput vapaat. Suurin osa ihmisistähän tällaista tekee mutta kaikille se ei sovi. Itse tarvitsen vaihtelua tai muuten
väsähdän heti alkuunsa. Työt joihin tähtään, ovat vielä siinä vaiheessa, että pidän ne toistaiseksi itselläni. Sen verran voin valottaa, että suunnitelmia
on. Toivoisin voivani tehdä jotakin musiikkiin liittyvää, tehdä biisejä ja soittaa koskettimia (rummutkin käy, niissä olen parhaimmillani mutta pidän koskettimista
enemmän), kirjoittaa kirjaa, sekä lukion jälkeen on suunnitelma jatkaa opintoja eräässä koulussa vielä, mutta siitä en sen enempää vielä uskalla paljastaa
ihan siitä syystä, jos jotkut tuttuni sattuvat tätä lukemaan, en halua heidän tietävän. En jaksa kuunnella sitä piikittelyä siitä, kuinka en ole mitenkään
päin sovelias sellaiseen opinahjoon ja kuinka minusta ei ole käymään sitä läpi, lukiosta olen saanut kuulla jo tarpeeksi. Vielä yhtenä työmahdollisuutenani
pidän erästä niin mieletöntä ja mielenkiintoista juttua, mutta siitäkään en vielä paljasta. Kerron kunhan asioita vähän selviää, siihen asti salaisuuksia...
enemmän kuin koskaan... ;)

 

 Stressiä lukion aloittamiseen tuo vielä se, etten ole saanut yhtä ainoaa lukiokirjaa. Olen tilannut ne jo kuukausia sitten Celiasta E-kirjoina, että saan
ne koneelle. Vaan ei ole näkynyt, mutta luotan että sieltä ne vielä tulevat kun laitoin tilaukseen että viimeistään 27.8.2012 olisi saatava ne. Matematiikan
kirjaa jota tarvitsisin, ei ole koko verkkokaupassa ollenkaan. Se pitäisi teettää. En tiedä ehtiikö sekään tulla ajoissa. Minun olisi pitänyt hoitaa sekin
jo aiemmin. Tästä saan syyttää vain itseäni. Sekin jäi viimetippaan, kuten mulla on tapana asiat usein jättää. Se on isäni puolelta vahvasti peritty juttu
ja siitä piirteestä en varmaan koskaan tule pääsemään irti... Hyvä takertua tähän tekosyyhyn ja selitykseen. No, jokatapauksessa nyt ei auta kuin toivoa,
että ensimmäisen jakson kirjat saapuvat ajoissa ja on tilattava se matematiikan kirja.

 

 Ja etten vain pääsisi näinkin helpolla, on vielä saatava uusi läppäri. Mulla on ollut tämä nykyinen jo kuusi vuotta. Eli alkaa olla jo aika lailla loppusuoralla.
Ainakaan opinnoissa en enää voi tätä käyttää, kotikoneena kyllä toimii vielä ihan hyvin. Sekin on tehty vaikeimman kautta. Eli konetta on haettava Kelan
kautta. Ne lisäohjelmat, joita tarvitsen tietokoneelle, ovat sen verran kalliita että kuuluvat Kelan maksettaviksi enkä ikinä pystyisi tässä elämäntilanteessa
näillä tuloilla niitä makselemaan. Ja se siis kuuluu ihan perusoikeuksiin että nämä niin sanotut apuvälineet (siis tietokone ja siihen lisäohjelmat) tulee
sieltä kautta. Hainkin sitten uutta alkukesästä ja kun pitkät hakuajat eivät vielä riitä, niin sain vastaukseksi, etten voi saada uutta läppäriä ellen
käy näyttämässä tätä nykyistä sellaiselle henkilölle, joka on perehtynyt juurikin näihin erikoisohjelmiin. Eli tähän mun koneella olevaan puheohjelmaan
ja muihin vastaaviin. Tämä on asia, jota en ymmärrä. Eikö kuka tahansa atk-alan ammattilainen osaisi sanoa, missä koneessa tietokone yleensä on ja eikö
se riitä? Pitääkö tästäkin tehdä näin saakelin monimutkainen asia? Mulla oli jo atk-liikkeestä haettu lausunto siitä, ettei tämä enää ole siinä kunnossa,
että saisin opinnot suoritettua. Lisäksi toinen puoli näytöstä on irti ja sähköjohdot näkyy ja tuntuu sieltä raosta selvästi. Mulle sanottiin (ja lausuntoon
myös kirjoitettiin), että tämän käyttäminen on vaarallista, koska johto voi katketa koska tahansa ja koko näytön ei todellakaan kuuluisi olla missään tapauksessa
irti. Uutta tämän mallista saranaa ei ole saatavilla. Mutta koska olen riippuvainen Facebookista, MTV3:n viihdeuutisista, iltapäivälehdistä, sähköpostistani,
blogeista ja joistakin muista asioista netissä, en mitenkään pysty olemaan käyttämättä tätä konetta, vaikka kuinka olisi vaaraksi vaikka hengelleni. On
mulla toki puhelimessa netti, mutta sillä ei joka paikkaa ole yhtä helppoa ja nopeaa selata kuin normaalisti tietokoneella joten riskillä mennään eteenpäin.
Toivotaan etten kuole. Nyt siis matka jatkuu niin, että matkaan ensi viikolla Helsinkiin näkövammaisten keskusliittoon ja siellä ihan oikea ammatti-ihminen
vilkaisee todetakseen, etten tosiaan voi enää tätä läppäriä käyttää - en varsinkaan opiskeluissa. Sitten vaan toivotaan, että Kela myöntää uuden. Ja siihen
menee jonkin aikaa. Koulu ehtii varmasti alkamaan ennen kuin tämä homma saadaan päätökseen. En olisi uskonut että tämä on näin hankalaa. Positiivinen ajattelu
auttaa aina. Uskon että kaikki päättyy vielä hyvin.

 

 Mut aina on jotain positiivistakin! Chisu! Päivitin Facebookin statukseen jotain Kaapelitehtaan keikasta, johon Chisun keikkavuosi päättyy ja tauko alkaa.
Sain tiedon, että hän on vielä tulossa tänne Joensuuhunkin kerran ennen taukoa. Lehtiä Ilos aaressa opiskelijafestareille 13.9. Jos en olisi päivittänyt
Facebookia, olisi luultavasti koko juttu mennyt minulta ohi koska Chisun keikkakalenterissa ei tätä lue. Mutta kaikkein tärkeintä on että pääsen näkemään
hänet ainakin vielä kerran. Kaapelitehtaasta en ole vielä varma pääsenkö lähtemään, mutta tätä en taatusti missaa. En olisi uskonut että tällainen ihana
tilaisuus vielä tulee. Lahjaa tuskin pääsen antamaan tuollakaan, mutta voin sen aivan hyvin lähettää postissakin. Tietysti toivoisin voivani nähdä, mutta
en usko että siihen tulee mahdollisuutta. Tärkeintä kuitenkin että tulee ja on lavalla.

 Nyt on tauko viimein takana päin. Eikä muuten johtunut minusta, vaan tästä sivustosta, joka oli nurin heinäkuun alusta alkaen, eilen taisi palautua taas
normaaliksi. Asiaahan mulla olisi ollut vaikka ja kuinka, mutta palailen niihin pikkuhiljaa, kaikkea en jaksa samaan postaukseen päivittää.

 

 Onhan tässä tapahtunut kaikenlaista. Ne tärkeimmät ja suurimmat jutut varmasti lienevät Ilosaarirock ja Wanaja Festival.

 

 Ilosaarirockiin meno roikkui ihan hiuskarvan päässä jonkin aikaa, oli *näin lähellä* etten päässyt, mutta lipun lopulta sain viimetipassa kuten aina tapoihini
kuuluu tehdä kaikki asiat (olen yleensä aina kaikista tapaamisistakin sen noin pari tai kolme minuuttia myöhässä) ja menin paikalle sunnuntaiksi. Tarkoituskaan
ei ollut molempina päivinä mennä, vaan ihan siitä ainoasta syystä, että Chisu esiintyi sunnuntaina. Hipsin rokkialueelle vasta iltasella, koska parantelin
pientä krapulaa ensin päivän ja myös siksi etten edes tiennyt ketä kaikkia samaisena päivänä esiintyi eli ei oikeastaan ollut mitään syytä rynnätä heti
aamusta. Pariisin kevät olisi ollut kyllä kiva nähdä, mutta asia korjaantui sitten Wanajassa viikon kuluttua.

 

 Ostin lipun vasta siinä vaiheessa kun ennakkomyyntihinnat olivat jo ohi. Sentään portille asti en jättänyt :) Hintaa lipulla oli 55 euroa. Mutta se kannatti.
Tokihan sain muutamilta tutuiltani kommenttia, että onko mitään mieltä maksaa vain yhden esiintyjän takia, mutta tämäkin reissu taas osoitti että voin
maksaa vaikka miljoonan Chisun keikasta, vaikka vain yhdestä biisistä jos tarvitsee. (oikeasti ei mulla sellaisia rahoja olekaan, mut ainahan voi ottaa
pankista lainaa... jos joku suostuisi takaamaan sen ;))

 

 En voi, enkä tule koskaan kykenemäänkään hehkuttamaan Chisua tarpeeksi, niin paljon, että oikeasti sanoilla saisi tuotua esille sen, miten mahtava ja ihana
ja täydellinen ja lahjakas hän on, ja mitä positiivista ja hyvää vain voi ikinä sanoa. Mun on myönnettävä, että osa keikasta on pikkuisen hämärän peitossa.
Ehdin nautiskella ilojuomia turhankin monta ennen keikkaa ulkona ja muisti pätkii, mutta siitäkin huolimatta Chisu ei taaskaan pettänyt. Eikä petä milloinkaan
tästä eteenpäinkään. Tuli käytyä lavan edessäkin jossain vaiheessa, mutta siirryttiin siitä vähän kauemmas. Jäin miettimään, soittivatkohan tällä keikalla
Minä ja mun pää-biisin, en muista kuulleeni mutten voi olla varma menikö se täysin ohi korvien ja älyn. Wanajassa sitä ei tullut, mutta pääsiäisen aikoihin
kun keikalla olin täällä Joensuussa, keikka alkoi tällä biisillä.

 

 Ilosaarirock jäi tämän vuoden osalta aika lyhyeksi, ja itseasiassa korkkasin koko tapahtuman omalta osaltani vasta nyt, aiemmin en ole siellä käynytkään.
Mukavan leppoisa tunnelma siellä oli ja paljon porukkaa. Hienot festarit ja uskon palaavani paikalle myös ensi kesänäkin. Varsinkin jos Chisu lavalle nousee.

 

 Ja 20-21. heinäkuuta vuorossa oli tosiaan Wanaja Festival Hämeenlinnassa. Lähdin kaverin kanssa junalla jo päivällä, mutta missattiin kuitenkin reilu tunti
festareilta. Taisi olla Elokuu soittamassa kun päästiin paikalle. Pystytettiin teltta leirintäalueelle ja siitä sitten festarialueelle heti kun homma oli
hoidettu. Olin saanut jo toukokuussa kutsun festareille avecin kanssa. Listassa oli kahdeksan festaritapahtumaa jotka Loud'n Live Promotion järjesti, niistä
sai valita minne haluttiin mennä. Mulle oli ehdottoman tärkeä valita festarit sen mukaan, missä Chisu esiintyy. Riihimäkirock ja Wanaja Festival oli vaihtoehdot
ja valitsin jälkimmäisen. Tarkoitushan oli ensin mennä Riihimäelle, mutta homma ei sitten mennytkään kuten piti koska saatiin mutkia meidän matkaan, mutta
Wanajaan kuitenkin tiemme kävi ja hyvä niin. Haettiin kutsuvieraspassit ja ilta alkoi Vip-alueella. Alueelta löytyi palju ja sauna, mutta en uskaltanut
sinne mennä koko reissun aikana. Ehkä sitten toisella kerralla, vasta kunhan olen kesäkunnossa. Tällä kropalla ei tuntemattomien ihmisten edessä enää heiluta.

 

 Reissu sujui rauhassa ja hyvin, itse otin molempina iltana muutaman, mutta rauhallisesti ja nätisti tuli juhlittua koska ystäväni ei ottanut tippaakaan
joten itsekin olin vähemmällä rellestämisellä. Ja hauskaa oli myös niin, ei aina tarvitse olla pellit kiinni muistamatta seuraavana päivänä yhtään mitään
illan tapahtumista ja kulusta. Voi sitä juhlia siistimminkin. Lauantaina Chisu aloitteli kuuden maissa illalla ja voi että... Voin toistaa samat sanat,
jotka jo kirjoitin tuonne aiemmin. Kuvia en saanut, koska iPhone oli koko ajan käytössä. Lähestulkoon koko keikka on videoitu nyt muistoksi.

 

 Ja sillä mun pitäisi pärjätä koko Chisun tauon ajan. Joka kestää varmaan sen vuoden ajan, luulisin. Tämä on siis vain mun oma arvioni, mitään varmaa en
tiedä mutta nuo Chisun tauot ovat ilmeisesti olleet aika pitkiä aiemminkin. No, on hän taukonsa ansainnut. :) Silti kuitenkin kova ikävä tulee. Ja todella
haikeat fiilikset mulla olikin tuon keikan jälkeen, koska se oli viimeinen ennen taukoa. Näillä näkymin en pääse katsomaan enää tämän vuoden puolella.

 

 Yritettiin keikan jälkeen vilkuilla, näkyisikö Chisua vip-alueella, mutta ei nähty. Olisin halunnut nähdä edes ihan nopeasti, sen verran että olisin saanut
halata. Mutta se nyt jäi. Ehkä sillä hetkellä hyvä niin, koska itku siinä olisi kuitenkin tullut. Mulla siis. Tuskin olisin saanut suustani yhtään järkevää
lausetta ulos. Se olisi ollut niin hieno hetki, niin mahtava etten osaa edes kuvitella. Tottakai toivoisin voivani joskus nähdä hänet muutenkin kuin kuulla
lavalta, mutta siihen voi mennä aikaa, jos edes toteutuu. Olen joskus lukenut joidenkin ihmisten kirjoittamia keikkapäiväkirjoja heidän blogeistaan ja
siellä he ovat kertoneet olleensa eturivissä ja katsoneensa lavalla esiintyvää artistia silmiin. Itseäni jäi harmittamaan se nyt. Oikeasti en ajattele
ollenkaan niin, että elämäni olisi helpompaa ja maailma parempi paikka jos näkisin normaalisti eikä olisi minkäänlaista näkörajoitetta. En ole kaivannut
normaalia näkökykyä tai miettinyt, että kunpa voisin vielä joskus saada sen aistin kuntoon. Mutta nyt olisin halunnut. Koska en päässyt lähemmäksi Chisua,
olisin halunnut edes katsekontaktin. Sitä on turha surra, sille asialle ei voi mitään vaikka ajattelinkin siinä hetkessä ja kyllä edelleenkin, että kun
olisin siinä hetkessä voinut nähdä tarkasti edes muutaman sekuntin. Elämä vain menee näin ja tämän asian kanssa on elettävä. Muistan joskus Anne Mattilan
keikan, jossa olin. Yksi ystävistäni on Annen fani ja lähdin hänen mukaansa katsomaan. Siitä on jo muistaakseni parisen vuotta aikaa. Keikan loputtua joku
tuntematon ihminen yleisöstä huomasi, etten näe kunnolla. Taisi olla se pinssi kiinni rinnassa. Hän pyysi Annea kättelemään minua, että saisin edes koskettaa
kun en kerta näe. Tokihan siitä tuli hieno fiilis ja on ihanaa, että ihmiset ajattelevat asian niin. En nyt tietenkään tällä tarkoita, että näin pitäisi
toimia jatkossakin, siis että tarvitsisin jotain erityiskohtelua artisteilta tai yleisöltä. En todella kertonut tätä siksi. Halusin vain jakaa sen täällä,
koska se on jäänyt ikuisesti positiivisena ja hienona muistona mieleen. Tottakai mulle riittää se, että käyn keikoilla ja kuulen artistin lavalta ja näen
sen mitä näen ja muut näkevät sitten tarkemmin, eikä se minua haittaa. En ajattele niin, että minun pitäisi saada korvata näkemättömyys koskettamalla,
musiikin ja äänen kuuleminen riittää mainiosti. Tuo oli vain tosiaan niin ihana ele ja huomaavaista, mikä tuli mieleen kun aloin kirjoittaa keikkakokemusta
Chisun keikalta.

 

 Nyt tämän viikon aikana kuitenkin mielessä pyörii Chisun viimeinen ennen taukoa keikka 22. syyskuuta Kaapelitehtaalla. Jos pääsisin vielä sinne. Jos niin
käy, vien Chisulle lahjan. Minulla on kaikki suunniteltuna, siis lahjaan liittyen. Se pitäisi vain tehdä. Jos en pääse paikalle, tai jos en näe Chisua
keikan jälkeen, lähetän lahjan kirjekuoressa postissa ja liitän siihen mukaan kirjeen. Tietysti olisi mukavempi viedä se itse perille asti, mutta voi olla
aika vaikeaa jos en sinne pääse lähtemään. Tärkeintä kuitenkin että hän saa lahjan. Sitten jään odottamaan uusia alkavia keikkoja.

 

 Mun on pakko vielä avautua festareilla telttailusta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun lähdin teltalla ja tasan tarkkaan myös viimeinen. Telttailussa ei itsessään
ole todellakaan mitään vikaa. Voisin aivan hyvin lähteä jonnekin metsään, pystyttää sinne teltan ja viettää aikaa ja öitäkin siellä, se voisi olla ihanaakin.
Ja jos lähellä olisi vielä jokin lampi missä peseytyä... Haluaisin kokea sen joskus, olisi hieno tunnelma varmasti. Mutta festareille se homma ei sovi
yhtään. Ensinnäkin se melu mikä siellä on. Yöunet jäävät hyvin vähäisiksi kun ympärillä muut möykkää kuin viimeistä päivää. Pitäisi voida nukkua krapulaa
pois ja saada rauhoittua hetki ihan omassa rauhassa ja hiljaisuudessa. Toisekseen haluan peseytyä itsekseni ihan omissa oloissani. En niin, että menen
tuntemattomien tyyppien kanssa samoihin suihkutiloihin, käytän samoja vessoja kaksi vuorokautta putkeen ja odottelen vuoroani siellä. Kyllä hotelli on
paras valinta näille reissuille. Ja ne kaksi yötä jotka teltassa nyt vietimme, toivat mulle järkyttävän kylmyyden seurauksena hirveän flunssan. Nyt yskin
keuhkojani pihalle, koko pää on täynnä limaa ja olo on tukkoinen ja olen aivan poikki. Juoksutreenit siirtyivät myös, tosin nyt kun helteet alkoivat niin
ne olisivat menneet myttyyn joka tapauksessa. Kyllähän siinä tuli mietittyä sitäkin jos aamulla herää joku umpihumalainen tyyppi kainalossa... Ja ei siis
niin, että olisin itse samanlaisessa kunnossa illalla raahannut sen telttaan, vaan että se olisi eksynyt sinne ihan omin avuin... Onneksi niin ei käynyt,
se siitä olisi vielä puuttunut. Eli minä sanon ehdottoman ein festaritelttailulle. On varmasti ihanaa luonnon helmassa ja voisin koska tahansa lähteä,
ja mielellään vaikka jonkun lammen rannalle, mutta juhlimisen kanssa se ei ole paras mahdollinen paikka.

 

 Ja vielä loppuun mainitsen, että olen alkanut Avonin tuotteiden myyjäksi eli jos joku tuttu tai tuntematon lukee ja haluaa tilata jotain, voi laittaa meiliä
tuohon osoitteeseen joka blogissa näkyy :) On meikkejä, rasvoja, shampoita, saippuaa, tuoksuja, ties mitä. Ei kun vaan harkintaan. Kiitos.