Niin. Puhuin viime kirjoituksessa Sebastianin mahtavasta blogitekstistä joka liittyi siihen, kuinka helppoa BB-taloon pääseminen oikeastaan onkaan. Mun oli tarkoitus omalta osaltani täällä omassa blogisssani pohtia kuinka talossa sitten pärjätään mahdollisimman kauan, tai jopa loppuun asti (mitä Sebastian kävi myös läpi) ja niitä sekä hyviä että myös varjopuolia. Mutta kun aloin tarkemmin miettiä, ei mulla ihan hirvittävästi ole tähän mitään sanottavaa. En halua alkaa "neuvoa", että ole näin, tee sitä, tätä ja tuota, että ihmiset tykkäisivät tai rakastaisivat. Jokainen on sellainen kuin on ja sillä mennään. Jokainen itse miettii, päättää ja toimii tavallaan, en oikein usko että täältä suunnalta mitään ainakaan kovinkaan fiksua vinkkiä tulee.

 

Kuten aiemmin jo sanoin, en oikeastaan ole niinkään varma tuosta helposta pääsemisestä taloon. Tai toisaalta, enhän tiedä kuinka hyvin se voisikin onnistua, kuten Sebastian "ohjeisti" niitä taloon haluavia, jotka tahtovat vain edes käväistä siellä. Miettii ensin tarkkaan, millaisena haluaa näyttäytyä ja millaisen kuvan itsestään antaa niin että varmasti herättää mielenkiinnon, siitä sitten vaan eteenpäin. Eli luo itsestään kuin uuden ihmisen. Itse kun en osaa vetää minkäänlaista roolia enkä osaa esittää mitään, mulla kesti pääseminen näin kauan ;) No ei, tuskinpa se siitä on johtunut. Mutta kokeilkaa vaan kaikkea, mikä itsestä hyvältä tuntuu tässäkin asiassa, tie on vapaa. Mun neuvo on, että menkää ja tehkää, elämä on liian lyhyt turhaan miettimiseen ja jahkailuun. Haluaisin sanoa ihan täydestä sydämestä oikeasti taloon haluaville ja niille jotka siellä tahtovat oikeasti loppuun asti olla, että menkää, olkaa omia itsejänne, rehellisiä, älkää turhaan pelätkö mitään, mitään ei oikeasti tarvitse jännittää. Olen tajunnut sen vasta jälkeenpäin kun mietin mitä kaikkea tapahtui ennen taloon menoa. Itsehän siis menin joka ikiseen hakuprosessivaiheeseen lähestulkoon oksennus kurkussa, jännittyneenä kuin mikäkin sekopää ja stressasin, ettei vieläkään tärppää. Kaikenlaiset työhaastattelut ja mitkä tahansa muutkin asiat, jotka koen elämääkin suurempina ja todella tärkeinä, aiheuttavat mulle samat reaktiot. Jännitän ja pelkään kuollakseni, ettei onnistu ja petyn, että mokaan tai sanon jotain typerää... Vaikka se koko pelko on aivan typerä. Kaikkein helpoimmalla pääsee, kun heittää stressit ja jännitykset pois, koska oikeasti kaikki menee niin parhaiten eikä kukaan voi vaatia mitään sairasta ylisuoritusta keneltäkään. Rentona kaikki sujuu loistavasti ja saavuttaa varmasti halutun tuloksen,  ja se on muistettava myös, että me kaikki ollaan ihmisiä, myös ne jotka valintoja tekevät. Kukaan meistä ei ole mikään yli-ihminen tai jumala, samalla viivalla ollaan loppupeleissä jokainen.

 

Ja se rentous kannattaa säilyttää myös siellä talossa. Tässä tulee ehkä mun ainoa neuvo. Toivon, ettei ikinä kenellekään tule käymään kuten mulle kävi. Olen varmaan sanonut tämän jo aiemmin, mutta sanon vielä yhden kerran. Toivon ettei kukaan jäädy ja jämähdä, muutu sellaiseksi mitäänsanomattomaksi möykyksi, josta ei irtoa juuri mitään. En usko, että kukaan sellainen ihminen, joka on ulkomaailmassa tuollainen, hakeutuisi ikinä ohjelmaan. En oikein vieläkään osaa sanoa miksi se meni niin. Ihan kuin mun aivot olisivat pysähtyneet, tunteet jotenkin jumahtaneet paikalleen ja kaikki jotenkin lamaantui. Ehkä mietin liikaa sitä, missä olin, mietin kai ulkomaailmaa, menin sekaisin kokonaan. En tiedä. Enkä edes yritä selitellä mitään, koska mitä sillä enää on väliä. Minua ei pätkänkään vertaa kiinnosta se, mitä tuntemattomat ihmiset, jotka mut ovat vain telkkarin perusteella nähneet, musta ajattelevat ihmisenä tai mitä ne miettivät siitä, millainen olen ulkomaailmassa. Sillä ei ole merkitystä. Tottakai tavallaan harmittaa se, etten ollut tuon hiljaisuuden ja jonkinlaisen sulkeutumisen verhottua mut oma itseni ja jäin monelle etäiseksi, koska ohjelma ja sinne pääseminen oli mulle kaikista tärkein juttu ja olisin halunnut "suoriutua" siitä omana itsenäni ja ottaa kaiken irti, mitä olisin voinut saada, vielä enemmän kuin mitä nyt sain. Mutta kaikkein eniten harmittaa se, että tapasin sillä matkalla monta ihanaa ihmistä, sellaista, joihin halusin ja haluan tutustua vielä paremmin, ja nyt heille jäi musta se kuva mikä olin talossa vaikkei se ihan niin mene. Niiden ihmisten ajatukset huolettaa, se on iso osa miksi asiaa vielä mietin. Mulla on huonot fiilikset asiasta vieläkin melko usein ja puhuin tästä Tanjan kanssa jokin aika sitten Facebookissa. Mulla on tunne, että Tanja on ehkä ainoa, joka oikeasti saattaa tietää etten todella ulkomaailmassa istu turpa kiinni muiden vierellä tai ole osallistumatta juuri mihinkään. Ja pahinta on se, ettei tätä asiaa voi enää korjata. Mulla tuskin on enää koskaan mitään asiaa taloon, enkä sitä odotakaan (vaikka tietenkin menisin jos saisin), harva sinne on uudelleen päässyt mutta sen verran harmaa kuva musta on jäänyt että enää ne ovet eivät mulle avaudu. Kyllä tästä yli päästään kunhan aikaa kuluu. Vaikka nyt onkin välillä olo että mokasin koko homman ja olen pettänyt kaikki ja kaikkien odotukset ja ties mitä kaikkea, kyllä aika korjaa. Ja se on varmaa, ettei yhteenkään ihmiseen tutustuminen täällä ulkomaailmassa ole liian myöhäistä. Halusin kertoa näistä fiiliksistä vain ja ainoastaan siksi, että jos tätä sattuisi joku sellainen lukemaan, joka taloon tahtoo ja jos se oikeasti on jollekin yhtä tärkeä ja iso juttu kuin mulle, halusin vain etukäteen jo varoittaa, ettei käy samalla tavalla. Ettei kukaan talossa ollessaan mieti mitään turhaa, stressaa, jännitä tai muuta, vaan valmistautuu oikeasti siihen hommaan kunnolla. Koskaan ei voi tietää, millaista siellä on, ei ennen kuin on itse sen kaiken kokenut, mutta kyllä sitä voi jo ajatella ja itseään valmistella sen verran kuin se nyt on mahdollista. Itse vain menin päättömästi, ajattelin, että jee, pakko päästä ja nyt pääsin, jotenkin se tilanne oli ihan omituinen. Tottakai nyt osaisi hoitaa homman paremmin, olla stressaamatta alitajuisesti kun nyt nahoissaan tietää mitä tästä jälkeenpäin seuraa ja mitä tuntemuksia se herättää. En koe että mikään johtui jännittämisestä tai tiedostetusta stressistäkään, ehkä se oli jotain sellaista, mitä en vain ymmärtänyt, alitajunta teki jotain omaa. En tiedä. Kannattaa vain päästää tavallaan kaikesta irti, elää vain siellä talossa, olla ajattelematta mitään turhanpäiväistä. Jos tietäisin tarkalleen miten musta tuli sellainen, osaisin ehkä parempia vinkkejä antaa, mutta jääköön tähän. Haluan vain muistuttaa. Kokemuksesta saa paljon enemmän irti, kun ei tee samoja "virheitä" mitä itse tein.

 

 

Tietenkään juonittelemalla, pahan puhumisella seläntakana tai muulla ilkeilyllä ei plussia yleensä tipu. Mielestäni sympaattiset, rehelliset, avoimet ja muut ihmiset huomioonottavat tyypit pärjäävät parhaiten. Sellaiset, joilla on mielipiteitä, jotka sanotaan ääneen ja uskalletaan seisoa sanojensa takana. Mitään suurta draamaa ei tarvitse jatkuvasti vaahdota eikä koko ajan olla äänessä. Kätlin on ihana esimerkki siitä, millaisista asukkaista katsojat usein pitävät ja oli myös mun suosikki koko kisan ajan :) Ja positiivisia asioitahan tuosta ohjelmasta riittää, niitä olen saanut kyllä irti paljonkin. Itse kokemuksen lisäksi parasta ovat monet ihmiset, joita en ikinä olisi tavannut ilman Big Brotheria. Ja se, miten ihmiset, joita en ole edes koskaan tavannut enkä heistä kuullutkaan, tulevat kadulla halailemaan ja antamaan ihanaa palautetta, se kommenttien määrä ja kuinka ihmiset oikeasti tuntuvat pitävän, ja kun ne tulevat kertomaan olevansa faneja ja sitten heihin saa tutustua. Netin kautta olen saanut myös paljon positiivisia viestejä joita ihmiset ovat mulle lähettäneet. Tottakai se lämmittää. Eli ihmiset. Talosta poistumisen jälkeenkin on elämää. Se ei tosiaaaan missään tapauksessa lopu siihen, kun astutaan ovista ulos. Ja ihan varmasti joka ikinen joka on ohjelmassa ollut, on kokenut näitä samoja juttuja. En uskokaan, että joku olisi jäänyt tästä paitsi, nämä ovat niitä ainutlaatuisia hienoja hetkiä, yksi syy, jonka takia kannatti ja kannattaa osallistua, vaikken itse osannut ihan tällaista odottaa vielä silloin kun sain tietää pääseväni.

 

Vahva tunne on mulla myös siitä, että tämän jälkeen kaiken maailman työhaastattelut ja muutkin "esiintymiset" sujuvat paremmin, ilman turhaa jännittämistä. Tuolta sai sellaista rohkeutta ja varmuutta kuitenkin, että se auttaa vielä pitkälle. Huomaan eron jo siinä, että nyt kun mietinkin jotain mitä tahansa haastattelua, ei tule mitään väristyksiä edes pelkästä ajatuksesta. Ajatus vaan on päässä että tästä selviää ja kaikki menee hyvin. Se on iso asia, mitä hyvää tuo kokemus on mulle tuonut. Aivan varmasti. Nyt viimeaikoina sen on alkanut enemmän tajuamaan.

 

Mitään negatiivista en keksi sanoa. Johtuu varmasti siitä, etten itse ole kokenut mitään kamalia asioita. Kannattaa varautua siihen, että tietysti joku voi vaikkapa esiintyä sinuna Facebookissa tai muualla netissä, aukoa päätä kadulla tai jotain muutakin negatiivista julkisuutta saattaa tulla joillekin. Ainakaan tähän asti en ole kokenut moista eikä ole näistä mitään sanottavaa. Nämä on aina ikäviä juttuja mutta kannattaa muistaa tähän leikkiin lähtiessään tuokin mahdollisuus. Negatiivistä on toki myös ihmisten arvostelu ja kaikenlaiset johtopäätökset ja olettamukset mitä asukkaista tehdään. Ihmisillä (katsojilla) on tarve arvostella, tuomita ja huudella varsinkin keskustelupalstoilla nimimerkkien suojissa kaikenlaista, mutta näistä jokainen tuleva asukas saa taatusti vielä ohjeistusta muualta. Ja kun tähänkin osaa asennoitua oikein, se ei ole edes paha asia. Tietenkään ei ole kivaa mutta senkin asian kanssa on vaan elettävä. Ja pitää muistaa, että se on vaan ohjelma, asukkaan ja katsojan välillä on kuitenkin niinkin iso suodatin kuin telkkari eikä sen perusteella voi ketään tuntea eikä telkkarista näe kaikkea mitä talon sisällä tapahtuu. Kun nämä muistaa, on helpompaa olla välittämättä. Ihmiset ruotivat monenlaisia juttuja. He päättävät kuinka asukas käyttäytyy ulkomaailmassa, mielipiteitä, perheasioita, elintapoja, mitä tahansa, joskus myös talossa tapahtuneet asiat tulkitaan väärin. Kuulin joskus juttuja, että Ben juotti mut talossa humalaan tahallaan, mikä meni täysin päin metsiä eikä siinä väittämässä ollut ripaustakaan todellisuutta. Toinen mikä tuli täytenä yllätyksenä oli se, että jotkut katsojat olivat muka huomanneet Salarin "kiusaavan  Minnaa". Siinä toinen yhtä turha väite. Ja ties mitä muuta. Olin myös kuulema vasta talossa ollessani opetellut tupakoimisen, juomisen ja kiroilun vain kuuluakseni porukkaan mitä en joidenkin katsojien mukaan normaalielämässä tee. Tämä sai mut vain huvittumaan. Ihmiset eivät tosiaan tiedä taustoistani paljonkaan. Tuo muuttumiseni talossa sellaiseksi kuin siellä olin, kyllä varmasti herätti joissakin ihmisissä ristiriitaisia ajatuksia siitä, millainen olen mutta en osannut kuvitellakaan että joku voisi kuvitella näin. Nämä on niitä asioita, joille oikeasti voi vielä nauraa ja pitää vain huvittavina juttuina ja työntää sivuun. Näissä ei ole mitään pahaa, pelkkiä luuloja jotka eivät ole mulle mitäään loukkauksia henkilökohtaisesti. Se mikä minua on järkyttänyt ihmisten röyhkeydessä on se, kuinka jotkut ottavat oikeudekseen arvostella tiettyjen asukkaiden vanhemmuutta. Ihmiset todella kuvittelevat tietävänsä, kuinka asukas heti automaattisesti käyttäytyy ulkomaailmassa, kun kerta talossakin tekee niin. Jos saa raivarit vaikkapa väsymyksen takia, niin toki tekee sitä myös kotona ja on huono äiti kun rähjää lapselleen. Ensinnäkin A) Ne fiilikset on satakertaiset talossa, tuntui miltä tahansa. Se on hyvä muistaa asukkaiden kertomana vaikkei itse olisikaan siellä käynyt. Ja B) Telkkarissa se voi näyttää ja kuulostaa pahemmalta kuin mitä onkaan ja varsinkin jos seuraa koosteita, siinä ne on leikattu juuri mehevimmät palat tarjolle. Äitiys kuitenkin on iso juttu. Ja varmasti tärkeintä koko maailmassa. Sellaista ei pitäisi kenenkään arvostella tai tuomita, kukaan näistä neljästä ei varmasti ole "huono äiti" mitä se sitten tarkoittaakaan. On joo jokaisella mielipiteeseensä oikeus mutta musta tämä menee jo yli. Kuten myös ne kaikenlaiset mielenterveysongelmat ja sairaudet, joita asukkaille on keskustelupalstoilla diagnosoitu. Jonkinlainen raja sentään. No, näihin kannattaa varautua ja osata asennoitua oikein. Ja kai mullakin on omassa asenteessani jotain vikaa kun näistä nyt aloin avautua. Minä ja moni muukin jaamme saman vinkin: Talosta tultua ei kannata keskustelupalstoille edes mennä. Tai jos sinne on kamala halu, kannattaa muistaa ne aiemmin kertomani asiat. En tiedä olenko itse saanut diagnoosia tai onko mulle muuten sen suurempia tuomioita annettu, ei ole tullut tietoon. Mutta en jaksa omalla kohdallani niistä sen enempää välittää. Pahalta tuntuu se, että mulle itselleni tärkeitä ihmisiä loukataan ja arvostellaan kuin joitakin esineitä. Jos saisin päättää, ottaisin vaikka itse mielummin kaiken sen paskan niskaani, jos ne minun läheiset ja tärkeät jätettäisi rauhaan. Kutoskaudella muistan kerran selanneeni jotain ketjua, missä oli kirjoitettu Susannasta ikävästi useampaankin kertaan ja se tuntui mustakin pahalta, olen pitänyt Susannasta alusta asti ja siitä sekin fiilis. Itsestäni kirjoitetuista jutuista en jaksa piitata. Se on hetken juttu, unohdun nopeasti ja varmaan se on tapahtunut jo joten niistä ei ole niin väliä. Mutta tämä on osa meitä, osa ohjelmaa ja se on kestettävä. Ja kyllä me kaikki kestetään. Tai uskon ainakin muidenkin kestävän.

 

Olen vain vähän noihin palstoihin tutustunut ja varmasti olen tietämätön suurimmasta osasta asioita, mitä minusta ja meistä on kirjoiteltu. Osa ohjelmaa seuranneista ystävistäni ovat jotain vilkuilleet myös. Kokemukseni mukaan suurin osa keskustelupalstoista on noin 90 prosenttia täynnä negatiivisia viestejä, keskustelijat haukkuvat aiheen lisäksi myös toisiaan eikä ilmapiiri ole kummoinen, enkä puhu nyt vain BB-keskusteluista vaan ihan kaikenlaisista palstoista, käsittelivätpä ne mitä aihetta tahansa. Kannattaa luottaa mielummin äänestäjiin. He oikeasti äänestävät, laittavat rahaa siihen että saavat lempiasukkaansa pysymään talossa. Tai meidän kaudella se oli niin, aiempina vuosina on voinut antaa myös miinusta. Mutta jos tulevallakin kaudella mennään pelkillä plusäänillä, se kertoo enemmän. Tietysti yhdeltä ihmiseltä voi irrota vaikka miljoona ääntä jos vara on, ja monesti sukulaiset, tutut ja ystävätkin kai äänestää, mutta siitäkin huolimatta äänestys on tärkeä juttu. Mulla ei kyllä ollut tutuissa kuin pari äänestäjää, se oli kiva huomata kuinka paljon kuitenkin tuli plussaa vaikka nyt olinkin mitä olin :)

 

Siinä se negatiivisuus, muuta en keksi. Lyhyemminkin olisi voinut asian kirjoitella mutta koska mulla on tapana takertua ihan kaikkeen mitä päässä kirjoittamisen aikana liikkuu, tai ainakin lähes kaikkeen, teksti tuppaa usein venymään pidemmäksi kuin on aluksi tarkoitus. Mut mahtuuhan tänne :)

 

En tiedä kuin moni tästä saa edes mitään irti. Yritin vaan omien kokemusteni kautta vähän jotain miettiä kuinka lähtisin neuvomaan jos joku multa kyselisi tai sattuisi täältä lukemaan, joka taloon haluaa. Tämä on vain oma näkemykseni, on ihmisiä jotka ajattelevat varmasti eri tavallakin. Ja tähän eksyi vähän aiheen vierestäkin, mut olkoon. Menköön tällaisena, en jaksa enää tarkistella tai muokkailla. Haluun unta nyt.

 

Ja tämä blogi on muutenkin ollut niin Big Brotherin täyteinen, että taidan nyt olla kirjoittelematta ainakaan mitään kokonaisia postauksia aiheesta ennen syksyä. Tarkoitus on päivittää tänne ihan muitakin juttuja. Jos nyt sitten seuraaviin teksteihin ihan jotain täysin toisenlaisia aiheita. Tätä isoveikkaa ollaan käsitelty jo niin paljon viimeaikoina..