Tuntuu omituiselta ja jotenkin vähän haikealtakin ajatella, että enää reilut kolme viikkoa ja palaan taas pitkästä aikaa koulun penkille. Haikealta siksi,
että olen viimeiset kolme vuotta saanut olla, mennä ja tulla juuri niin kuin itse haluan, eikä ole ollut juuri minkäänlaisia aikatauluja tai velvoitteita,
lukuunottamatta tietysti muutamia poikkeuksia ja kevään 2011 pientä työpätkää. Tuntuu, että nyt menee se tietynlainen vapaus. Enää en voi suunnitella omia
menojani mille päivälle tahansa enkä nukkua ja riekkua miten milloinkin sattuu tuntumaan hyvältä. Tässä tulee olemaan se tietty rytmi, minkä mukaan eletään
eikä siitä voi luistaa. Tai voi, mutta aika typerin seurauksin. En tiedä kuinka tämä tästä lähtee sujumaan. Varmasti jonkinlaista alkukankeutta on, mutta
onneksi tämä ei ole mikään niin sanottu normaali koulu, ehkä iltaopinnot ja vapaus tehdä kotona niin paljon kuin haluaa tuovat ainakin osittain tähän kaikkeen
sellaista erilaista fiilistä, ettei tunnu niin tavalliselta koulunkäynniltä. Omituista tämä on siksi, että tuntuu etten edes taas toisinaan muista koko
asiaa. Välillä herään muistamaan ja stressaamaan. Aika vain kuluu vilisten eteenpäin ja kohta huomaan ettei lomaa enää ole. Vasta kuin ensi kesänä pidempi
loma ja sekin vain hujahtaa ohi.

 

 Nämä nyt on vain näitä alkufiiliksiä. Kuitenkin tiedän mitä teen ja haluan, eikä minun tarvitse mitään vääntää väkisin. Tiedän tarvitsevani tätä koulua
tulevaisuudessa, koska tiedän tasan tarkkaan mitä aion tehdä sen jälkeen, tai ainakin tällä hetkellä uskon tietäväni. Tiedän mitä elämältäni haluan ja
sen mukaan menen eteenpäin. Eikä kukaan saa minua lannistumaan tai luovuttamaan. Joskus on jokaisella hetkiä, kun tuntuu että kaikki menee päin helvettiä
eikä mikään onnistu, mutta niistä pääsee yli. Haluan kaikista näistä angsteistani huolimatta uskoa, että tästä tulee hienot seuraavat kolme vuotta eikä
alun jälkeen mikään enää tunnu niin hankalalta. Ja mitään en kadu. En sitä, että jätin edelliset opinnot kesken enkä sitä, että olen ollut kolme vuotta
tekemättä juuri mitään fiksua. Tosin viime vuosi meni mielestäni fiksusti. Keväälllä olin pari kuukautta hommissa päiväkodissa ja syksyllä reilun kuukauden
isoveljen valvovan silmän alla, enkä koe ollenkaan viettäneeni mitään rymyvuotta kuten nuo edelliset, kun saatoin tehdä mitä tahansa milloin tahansa. Tosin
viime syksy kotiutumiseni jälkeen meni aika lailla remuamiseksi mutta sen ymmärtää... Ainakin minä ymmärrän mikä on pääasia. Ei minun tarvitsekaan muiden
mielipiteistä välittää. Ja se aika, minkä olen ollut opiskelematta ja tekemättä töitä, on ollut kuitenkin antoisaa ja olen saanut rauhassa miettiä mitä
haluan elämälläni tehdä. Se taisi viime syksynäkin vielä olla vähän hakusessa, mutta nyt tiedän. Nyt tasan tarkkaan tiedän kaiken, enää tarvitsee vain
tehdä töitä tavoitteidensa eteen - suuri työ on jo tehty kun olen saanut päätöksen sille pohtimiselle ja paikallaan junnaamiselle tietämättömyydessäni.
Mulla vain tuppaa mieli ja fiilikset vaihtelemaan joissakin jutuissa niin usein, etten meinaa edes itse pysyä perässä :) Mutta näin suuret asiat pysyvät.
Ja jos joskus tuntuu että haluaakin jotain muuta, ei sekään ole väärin - aina voi ja kannattaakin kokeilla uusia juttuja. Se rikastuttaa ja antaa niin
paljon uusia kokemuksia, opettaa erilaisia asioita ja antaa värikkyyttä elettyihin vuosiin. On mitä vanhana muistella kiikkutuolissa ja kertoa lapsille
ja lapsenlapsille. Mä en ainakaan suostuisi elämään niin, etten ottaisi riskejä, hyppäisi pois sellaisesta kyydistä missä alkaa päätä huimata tai tulemaan
heikko tai tympiintynyt olo. Ja näihin työjuttuihin vielä se, etten edes haluaisikaan itselleni mitään niin sanottua vain sitä yhtä ja ainoaa päivätyötä.
Tulisin hulluksi, makoilisin varmasti lopun elämäni jossakin lääkehöyryissä sairaalasängyssä, jos joutuisin tekemään samaa työtä seuraavat 40 vuotta. Heräisin
joka aamu kello seitsemän, menisin kahdeksalta töihin ja pääsisin neljältä pois. Kaipaan erilaisia työaikoja, montaa erilaista hommaa ja eri päiville.
En niin, että arkisin töitä ja viikonloput vapaat. Suurin osa ihmisistähän tällaista tekee mutta kaikille se ei sovi. Itse tarvitsen vaihtelua tai muuten
väsähdän heti alkuunsa. Työt joihin tähtään, ovat vielä siinä vaiheessa, että pidän ne toistaiseksi itselläni. Sen verran voin valottaa, että suunnitelmia
on. Toivoisin voivani tehdä jotakin musiikkiin liittyvää, tehdä biisejä ja soittaa koskettimia (rummutkin käy, niissä olen parhaimmillani mutta pidän koskettimista
enemmän), kirjoittaa kirjaa, sekä lukion jälkeen on suunnitelma jatkaa opintoja eräässä koulussa vielä, mutta siitä en sen enempää vielä uskalla paljastaa
ihan siitä syystä, jos jotkut tuttuni sattuvat tätä lukemaan, en halua heidän tietävän. En jaksa kuunnella sitä piikittelyä siitä, kuinka en ole mitenkään
päin sovelias sellaiseen opinahjoon ja kuinka minusta ei ole käymään sitä läpi, lukiosta olen saanut kuulla jo tarpeeksi. Vielä yhtenä työmahdollisuutenani
pidän erästä niin mieletöntä ja mielenkiintoista juttua, mutta siitäkään en vielä paljasta. Kerron kunhan asioita vähän selviää, siihen asti salaisuuksia...
enemmän kuin koskaan... ;)

 

 Stressiä lukion aloittamiseen tuo vielä se, etten ole saanut yhtä ainoaa lukiokirjaa. Olen tilannut ne jo kuukausia sitten Celiasta E-kirjoina, että saan
ne koneelle. Vaan ei ole näkynyt, mutta luotan että sieltä ne vielä tulevat kun laitoin tilaukseen että viimeistään 27.8.2012 olisi saatava ne. Matematiikan
kirjaa jota tarvitsisin, ei ole koko verkkokaupassa ollenkaan. Se pitäisi teettää. En tiedä ehtiikö sekään tulla ajoissa. Minun olisi pitänyt hoitaa sekin
jo aiemmin. Tästä saan syyttää vain itseäni. Sekin jäi viimetippaan, kuten mulla on tapana asiat usein jättää. Se on isäni puolelta vahvasti peritty juttu
ja siitä piirteestä en varmaan koskaan tule pääsemään irti... Hyvä takertua tähän tekosyyhyn ja selitykseen. No, jokatapauksessa nyt ei auta kuin toivoa,
että ensimmäisen jakson kirjat saapuvat ajoissa ja on tilattava se matematiikan kirja.

 

 Ja etten vain pääsisi näinkin helpolla, on vielä saatava uusi läppäri. Mulla on ollut tämä nykyinen jo kuusi vuotta. Eli alkaa olla jo aika lailla loppusuoralla.
Ainakaan opinnoissa en enää voi tätä käyttää, kotikoneena kyllä toimii vielä ihan hyvin. Sekin on tehty vaikeimman kautta. Eli konetta on haettava Kelan
kautta. Ne lisäohjelmat, joita tarvitsen tietokoneelle, ovat sen verran kalliita että kuuluvat Kelan maksettaviksi enkä ikinä pystyisi tässä elämäntilanteessa
näillä tuloilla niitä makselemaan. Ja se siis kuuluu ihan perusoikeuksiin että nämä niin sanotut apuvälineet (siis tietokone ja siihen lisäohjelmat) tulee
sieltä kautta. Hainkin sitten uutta alkukesästä ja kun pitkät hakuajat eivät vielä riitä, niin sain vastaukseksi, etten voi saada uutta läppäriä ellen
käy näyttämässä tätä nykyistä sellaiselle henkilölle, joka on perehtynyt juurikin näihin erikoisohjelmiin. Eli tähän mun koneella olevaan puheohjelmaan
ja muihin vastaaviin. Tämä on asia, jota en ymmärrä. Eikö kuka tahansa atk-alan ammattilainen osaisi sanoa, missä koneessa tietokone yleensä on ja eikö
se riitä? Pitääkö tästäkin tehdä näin saakelin monimutkainen asia? Mulla oli jo atk-liikkeestä haettu lausunto siitä, ettei tämä enää ole siinä kunnossa,
että saisin opinnot suoritettua. Lisäksi toinen puoli näytöstä on irti ja sähköjohdot näkyy ja tuntuu sieltä raosta selvästi. Mulle sanottiin (ja lausuntoon
myös kirjoitettiin), että tämän käyttäminen on vaarallista, koska johto voi katketa koska tahansa ja koko näytön ei todellakaan kuuluisi olla missään tapauksessa
irti. Uutta tämän mallista saranaa ei ole saatavilla. Mutta koska olen riippuvainen Facebookista, MTV3:n viihdeuutisista, iltapäivälehdistä, sähköpostistani,
blogeista ja joistakin muista asioista netissä, en mitenkään pysty olemaan käyttämättä tätä konetta, vaikka kuinka olisi vaaraksi vaikka hengelleni. On
mulla toki puhelimessa netti, mutta sillä ei joka paikkaa ole yhtä helppoa ja nopeaa selata kuin normaalisti tietokoneella joten riskillä mennään eteenpäin.
Toivotaan etten kuole. Nyt siis matka jatkuu niin, että matkaan ensi viikolla Helsinkiin näkövammaisten keskusliittoon ja siellä ihan oikea ammatti-ihminen
vilkaisee todetakseen, etten tosiaan voi enää tätä läppäriä käyttää - en varsinkaan opiskeluissa. Sitten vaan toivotaan, että Kela myöntää uuden. Ja siihen
menee jonkin aikaa. Koulu ehtii varmasti alkamaan ennen kuin tämä homma saadaan päätökseen. En olisi uskonut että tämä on näin hankalaa. Positiivinen ajattelu
auttaa aina. Uskon että kaikki päättyy vielä hyvin.

 

 Mut aina on jotain positiivistakin! Chisu! Päivitin Facebookin statukseen jotain Kaapelitehtaan keikasta, johon Chisun keikkavuosi päättyy ja tauko alkaa.
Sain tiedon, että hän on vielä tulossa tänne Joensuuhunkin kerran ennen taukoa. Lehtiä Ilos aaressa opiskelijafestareille 13.9. Jos en olisi päivittänyt
Facebookia, olisi luultavasti koko juttu mennyt minulta ohi koska Chisun keikkakalenterissa ei tätä lue. Mutta kaikkein tärkeintä on että pääsen näkemään
hänet ainakin vielä kerran. Kaapelitehtaasta en ole vielä varma pääsenkö lähtemään, mutta tätä en taatusti missaa. En olisi uskonut että tällainen ihana
tilaisuus vielä tulee. Lahjaa tuskin pääsen antamaan tuollakaan, mutta voin sen aivan hyvin lähettää postissakin. Tietysti toivoisin voivani nähdä, mutta
en usko että siihen tulee mahdollisuutta. Tärkeintä kuitenkin että tulee ja on lavalla.